Loppujen lopuksi aktiivinen työnhakuni tuotti siis marraskussa tulosta, jouduin lopettamaan juuri aloittamani tiedottajakoulutuksen 2 päivän jälkeen, kun siirryinkin
takaisin työelämään. Pitkähkön tauon jälkeen se ottikin hiukan koville, ja verenpaineet
nousi… Syyllisiä verenpaineeseen oli kyllä muitakin: liian paljon
stressitekijöitä kertyi yhteen kasaan. En suosittele.
Uuden työn aloittaminen sinänsä on aina pieni stressi, ja
nyt minulla oli aikaa edellisestä työrupeamasta jo yli 1,5vuotta. Aamulla pitää
siis nousta 06:15, että ehtii hoitamaan aamutoimet ja singahtamaan ihmisten
ilmoille 8ksi! Ja joka aamu… Lisäksi uusi ympäristö, uudet ihmiset, ohjelmat,
tehtävät, asiakkaat, tuotteet … Uuden opettelua – mielenkiintoista mutta
haastavaa, palkitsevaa mutta energiaa vievää.
Samaan aikaan Pertti päätti lähteä kahdeksi viikoksi
Kiinaan, eli sain oudokseltaan pärjätä arjessa ihan keskenäni. Minua yli 2
kuukautta kiusannut hammas päätettiin lopulta poistaa kokonaan – ja 2 päivää
tuntui siltä kuin pää olisi ollut jonkun toisen… Minua yli 3 kuukautta
kiusannut jalka sai toisen kortisonipiikin – ja oli taas päivän niin kipeä,
ettei pystynyt kunnon kävelyaskelta ottamaan.
Samaan aikaan piti ehtiä/jaksaa taloyhtiön syyskokoukseen, tyhjentää
ulko-ovien edustat niiden vaihtoa varten (ja asennuksen jälkeen siivota
jäljet…), käydä viimeisillä kansalaisopiston kiinan, italian ja
balettitunneilla, taistella kotitietokoneeni uudelleenasennuksen kanssa, se kun
sanoi sopimuksensa irti, käydä äitillä ja isällä kauppa-asioilla ja siivoilemassa
ja roudailemassa tavaroita varastosta, varastoon, kierrätykseen, kaatopaikalle…
Väsyin, verenpaine nousi, enkä jaksanut edes juuri liikkua.
Maratonspinning oli ainoa, mihin sain itseni puskettua. Onneksi edes sinne.
No, nyt alkaa (ehkä) pikkuhiljaa tasaantua! Työtä on takana
jo kohta 2 kuukautta, eli välillä tulee hetkittäin sellainen olo, että osaan
jotain tehdäkin; Pertti on takaisin kotona jakamassa arkea; puuttuva hammas on
jo unohdettu vaiva. Ja niin luulin piikitetyn jalankin olevan, mutta se tosin
alkoikin uudelleen ilmoitella itsestään – sopivasti ennen kuin olin jo melkein
päättänyt ilmoittautua juoksukouluun…. =(
Saatiin lainaksi toinen auto, päästään vähän sujuvammin
kulkemaan; kansalaisopiston tunnit ovat joulutauolla. Ja nyt jo joulukin kohta
paremmalla puolelle = ohi. Eli osa stressistä on selätetty.
Ajankäyttö ja energiavaje aiheuttavat edelleen ongelmia, ja
väsymistä. Väsymistä osittain siitä, että tekisi mieli tehdä niin paljon,
muttei millään viitsisi tehdä mitään. Ennen niin itsestäänselvä liikkuminen tuottaakin nyt melkein vaivaa. Ja pimeys ja kylmä ja lumityöt ja kaikki muu
talven kamaluus eivät ainakaan auta asiaa. Eikä se, että äiti on Pirkanmaan
hoitokodissa, viettämässä varmaankin viimeisiä hetkiään. Se vie kaiken lopunkin
energian, ajatukset ovat vähintäänkin alitajuisesti siellä koko ajan. Vaikka
minun väsymykseni on kai sittenkin aika pientä äidin väsymykseen.
