Jostain on pakko saada ryhtiä. Vanha energinen ja oma
aktiivinen minäni on laahustanut hartiat lysyssä nyt liian kauan. Taivaalta
putoava harmaus on painanut olkapäitä nyt niin tanakasti, että eihän tätä enää
kestä! Pakko tehdä asialle jotain.
Aurinkoa ei oikein taivaalle saa aseteltua, tai edes pilviä
puhalleltua sen edestä pois, eli pitänee keskittyä siihen mitä pystyy tekemään.
Aikaakaan ei mistään saa edes ostettua, joten ainoa keino on priorisoida,
asettaa tavoitteita, yrittää toimia kohti tavoitteita, yrittää luovia ”pitää
tehdä” ja ”haluan tehdä” –asioiden välillä.
Siispä ensin aivojen kääntö kohti positiivista ajattelua,
huolimatta siitä mitä arjen räntäsade yrittää niskaan kaataa. Nokka kohti
entistä liikunnallista, sosiaalista ja harrastavaa elämää! Milloin olenkaan
viimeksi käynyt taidenäyttelyssä, teatterissa, elokuvissa… kirja lojuu
pölyttyneenä yöpöydällä. Pienin askelin, mutta suunta selvillä.
Toinen uusi työpaikka yli 5-kymppiselle mummulle puolen
vuoden sisään – ei ihan huono! Uusi työ on huomattavasti lähempänä, jopa juoksumatkan
päässä! Työ on melko erilaista mitä olen koskaan tehnyt: haastetta riittää,
mutta uuden opettelu ei kai ole kielletty vielä mummuiässäkään..? Työpaikan
sisäilma ja ilmapiiri pursuaa positiivisuutta. Jokapäiväinen päänsärky katosi,
ja aurinkokin alkoi paistaa!
Balettitunnit, kiinantunnit, spinning, sulkapallo ja
satunnainen kahvakuula ja vielä satunnaisempi hölkkäily ovat palauttaneet minua
takaisin itseeni. Hiihto aurinkoisella säällä järven jäällä oli – no ihan yhtä
kamalaa kuin muistinkin sen olevan… Grillimakkaran, kahvin ja portviinin
eväsvoimalla sinnittelin 3 hiihtokertaa. Sitten ladut onneksi loppuivat.
Olen jo tavannut monia ystäviänikin: tupaantuliaisten, ruuan,
oluiden ja kahvien äärellä. Pitkästä, pitkästä aikaa! Ja mielen kevätsiivouksen
ohessa olen tyhjentänyt turhaa tavaraa Mustaan Lampaaseen, Hopeen, UFFiin,
kierrätykseen, roskiin… Välillä väsymys on vielä hiipinyt takaisin, ja on ollut
pakko antaa hetkeksi periksi. Olen siis ollut itselleni armollinen, antanut
luvan olla myös väsynyt, mutta ei uupua väsymyksen alle.
Elokuvia, konserttia, Budapestin matka, 10-v-hääpäivän
viettoa… Pään sisäinen värimaailma alkaa muuttua hailakan harmaasta
lämpöisempiin sävyihin! Eihän tämä nyt ruusuilla tanssimiseksi ole muuttunut:
kantakalvo ei ole edelleenkään antautunut, ja takareisi revähti baletissa
pahemman kerran, eli juokseminen on ollut kovin vähäistä ja puolimaratonhaaveet
saa tältä kesältä unohtaa.
Suunnitelmissa on kuitenkin jo enenevässä määrin
monipuolisia kivoja asioita. Maantiepyörät on kaivettu esiin talven pölyjen
alta – jokunen lenkkikin jo tehty, ja puuskutettu päälle.
Minä tulen.
