Vaan saapas nähdä mitä tuleman pitää. Toisaalta, huonommaksikin on vaikea mennä, ainakin mitä tulee noihin viime vuoden terveydellisiin haasteisiin...
Mutta. Työ on tällä hetkellä NIIN sekavaa että! Kaikenmaailman dataa pitäisi siirtää kaikenmaailman ihmisille ympäri maailmaa, eri aikavyöhykkeillä, kaivaa erilaisia tietoja, täyttää miljoonia exceleitä, selittää moneen kertaan eri ihmisille miten meillä tällä hetkellä tehdään asiat, osallistua SAP-koulutuksiin (joista ensimmäinen sitten viikon jälkeen osoittautui turhaksi minulle - ah sitä turhautumisen määrää...), Teams-palavereihin jne. Ai niin mutta jaa: pitäisi myös ehtiä tekeen ne päivän normityöt!
Ja vaikka miten kirjais kaiken muistiin, niin koko ajan on semmonen tunne, että jotain unohtuu, katoaa sähköpostin syövereihin. Ja niin tapahtuukin. No, mikä sitten on pahinta mitä siitä voi seurata? Että joku kysyy sitä uudelleen? Yritän opetella ottaan löysin rantein... Ja silti katson illan mittaan sähköpostiin putkahtavia viestejä, ja joskus jopa vastailen niihin iltamyöhällä.
Ärsyttävintä on ehkä se, että kukaan ei tunnu tietävän mistään mitään, mikä on kenenkin vastuulla, kukaan ei osaa tehdä päätöksiä, asioita jahkaillaan ja palaveerataan sataan kertaan, ja kaikki kestää ihan tuhottoman kauan! Ei ole minun tapani työskennellä!
Eikä myöskään levollisuutta ainakaan lisää se, että juuri nyt on alkanut vaikuttaa siltä, että kaikki tai suurin osa niistä töistä, mitä olen tässä kohta 8 vuoden aikana Lemtapesilla tehnyt, on siirtymässä suunnilleen seitsemän eri tiimin hoteisiin Portugaliin, Mindeloon. Eli, mitäs mä sitten teen kesäkuun 3 päivän jälkeen, jolloin suuri ja mahtava SAP go-live tapahtuu?
Tästähän suorittajaminäni on ottanut vähän nokkiinsa, ja lakannut nukkumasta... Herään aamuöisin, nukun katkonaisesti, huonosti, josta aiheutuu jatkuva väsymys. Joka ei sitten sekään ainakaan edistä muistikapasiteetin käyttöä päiväsaikaan. Päätä särkee ja kuljen vähän kuin sumussa.
Työterveyshoitajan ohje tähän oli, että kirjaan mieleentulevia asioita yöllä ylös, ja mietin niihin ratkaisuja. Juupa! Vaan kun ei ole minun vallassani keksiä niihin yhtään mitään. Pitäis vaan jotenkin yrittää pysyä edes puoliksi tolpillaan.
Paras keino tähän tolkuissapysymiseen on olleet viikottaiset baletti- ja showtanssitunnit, joissa ei todellakaan pysty ehtimään miettiin mitään muuta kuin askeleita, koreografiaa, vasenta ja oikeata kättä ja jalkaa. Näin talvella kun tuo ulkoliikunta on minulla vähän niin ja näin, koska inhoan pakkasta ja lunta. Puolipakolla olen saanut välillä raahattua itseni nuuhkimaan ulkoilmaa: edes kävelemään, potkukelkkailemaan.
Kevättä odotellessa siis: pääsis pyöräilemään, jospa vaikka aurinko ilmestyisi ja ilmat lämpenis! Helmikuun alun toiveina tämä on ehkä vähän turhan optimistista, mutta menköön. Vaikka kyllä toissaviikolla jo kerran tuli sellainen olo, kun hetken vilahti aurinko, eikä ollut hirmu pakkanen, että ehkä mä sittenkin selviän tästäkin talvesta! (Tosin, sitten seuraavana päivänä sataakin taas kilokaupalla alijäähtynyttä vettä, joka tarttuu autoikkunoihin kuin liima... Ja se selviytymisen tunne häipyy...)
Vaan ei muuta kun hyvää tulevaa kiinalaista uutta lohikäärmeen vuotta: se tuo tullessaan uudistumista, menestystä ja onnea! Ja j***lauta jos ei tuo, niin jo on kumma!
😁
Ilon kautta...!
