Aina sanotaan että sitä ehtii mitä haluaa…

Ja ehkä se niin onkin. Tai katotaan nyt, kuinka tässä käy. Mutta päädyin siis tänä syksynä jälleen opiskelijaksi, vähän niin kuin ”vakavammassa” määrin, että oikein yliopistoon… Esitelehtisen nähtyäni heti kolme sekuntia mietin, ja päätin, että ilmoittaudun Tampereen Kesäyliopiston järjestämään Lapin Yliopiston Taiteiden tiedekunnan Valokuvauksen Perusopintoihin. 28 op. 

Maksan siis itseni kipeäksi siitä, että istun työpäivien jälkeen välillä vähän väsyneenä luennoilla kuuntelemassa valokuvan historiaa, vietän viikonloppuja tunkkaisissa luokkahuoneissa kuunnellen selostusta isoista ja aukoista ja ajoista; stressaan itseäni lauantain ja sunnuntain välille opettajan antamista kotitehtävistä, jotka pitää toteuttaa luonnonvalossa, jota ei ole; pakotan itseni aamukuuraan makoilemaan jäiseen maahan, koska sen viikon tehtävä piti ottaa voimakkaasta alaviistosta… Ja siis näitä viikkotehtäviä on kaiken aikaa, ja mietin niiden viestiä, kuvakulmia, sommittelua, puhumattakaan jokaisen tehtävänannon erityispiirteistä. Mietin, suunnittelen, luonnostelen, yritän löytää aikaa toteutukselle… Ja taistelen kamerani kanssa, testaten, yrityksen ja erehdyksen kautta (ehkä) oppien. Oho, eiku.

Ja haloo – samalla jollain tosi oudolla tavalla vielä tykkään tästä kaikesta!? Niin paljon, että huomaan katsovani teeveestä tallentamaani valokuvadokkaria tehden samalla muistiinpanoja – kuka sen New Yorkin Rockefeller Centerin pilvenpiirtäjän rakennustyömaalla otetun lounaskuvan onkaan ottanut, ketä ne tyypit oli, mistä ne tuli… Mikä on sinänsä vähän, hmm… outoa… koska minähän en oikeastaan ole koskaan ollut hirveen kiinnostunut yhtään mistään historiasta – ja yhtäkkiä tämä tuntuukin mielenkiintoiselta?

Olen myös lainannut ja ostanut monen monituista valokuvausta ja valokuvaa käsittelevää kirjaa: Digifotokoulua, Valoisaa huonetta, Suomalaisen valokuvan historiaa, Valokuva tradition ja toden välissä, Valokuva on in, Katseen voima.. Ja huomaan suunnittelevani retkeä Helsinkiin, Ateneumiin, Henri Cartier-Bressonin näyttelyyn, ja bongaavani lehdistä kaiken aikaa kiinnostavia juttuja valokuvaajista, niin kun nyt viime sunnuntain Aamulehdessä I.K. Inhasta.

Ja toisaalta, tänä syksynä olen käynyt myös teatterissa enemmän kuin moneen vuoteen: Kesäyön uni Tampere-talossa, Kaikki äitini kaikki tyttäreni Frenckelissä, Sugar – Piukat paikat Tampereen Teatterissa, Yksi halusta toinen rakkaudesta Työväen Teatterissa, tulossa vielä Tiputus TT:ssä ja (!) Viirun ja Pesosen joulu Ahaa-teatterissa! Ja mitä nyt muita hassunhauskoja porrasjuoksuja on ehtinyt osumaan välillä matkalle: Tornissa juostu Moro-maraton 442 (4:01) rappusta ja Pyynikin pop-up-126 rappusta (minä aikaan 1:08, Netta aikaan 0:48, Iida-Sofia aikaan 1:52). Ai niin ja töissäkin oon käyny joka päivä, ja kaupassa käyty ja ruokaa laitettu ja pyykkiä pesty ja.. ja … ja …

Niin että M.O.T.  - kaikkea sitä ehtii, mitä haluaa…? Tai no, ainakin ehkä melkein. Mutta joo, seuraavaksi huomenna parturiin, passikuvaan ja balettiin, sitten passihakemusta vireille ja Besserwisseriä pelaamaan ja muuntautumaan Jukka Pojaksi ja hakeen mökiltä Milkalle kumisaappaat, että voidaan viedä ne Hampuriin!

Ja tässä muutama tehtäväkuva kurssilta. Kaikissa jokin erityisviesti, teema, syväterävyys, liike-epäterävyys, sommittelukeino, harkittu rajaus, osa kuvaparia tms...

Mutta joo, kerkettiin kuitenkin Iidan kanssa katteleen Avaraa luontoa ja kultaposkiapinoita... =)

Kesä meni, ja syksy, ja talvi.....

Paljon kaikkea tapahtui loppukesän ja syksyn aikana, ilman että ehdin/jaksoin niistä tänne tarinoita muodostaa: iloisia juttuja, surullisia juttuja, muutoksia, tekemisiä, sairasteluita, matkoja, liikuntaa… Liekö ollut siis ihan liian paljon liian monenlaista touhua, puuhaa ja pakollista tekemistä, että kaiken sen jäljiltä olin niin uupunut, etten osannut/jaksanut tehdä enää mitään.

Lyhyesti loppukesästä, syksystä ja talvesta 2014:

Heinäkuu lomailtiin, Pertin monen vuoden haavetta toteuttamassa: Normandian maihinnousu! Matkareitti: Pirkkala – Turku – Tukholma – Malmö – Lübeck – Dunkerque - Port en Bessin Huppain – Paimpol – Brügge – Kööpenhamina – Tukholma – Turku - Pirkkala.

Koluttiin viikon aikana kaikki maihinnousun rannat (osaan ehkä ne jo ulkoa, oikeassa järjestyksessä: Utah, Omaha, Gold, Juno, Sword!), sekä noin triljoona aiheeseen liittyvää museota ja muistomerkkiä, taistelupaikkaa ja hautausmaata, sekä itse Normandiassa että matkalla mennen tullen ja palatessa. Jonkin verran yritettiin pyöräilläkin, mutta ajanpuute pakotti enempi automatkailuun. Viikkoon mahtui maihinnousun lisäksi käynti Henryn linnassa, Bayeuxin seinävaatteeseen tutustuminen, maistuvaa ranskalaista ruokaa, calvadosta Calvadosissa. 

 

   

 

Toinen viikko kului Bretagnessa, Paimpolissa. Sinne saimme muutamaksi päiväksi vieraitakin: Tiina ja Pete poikkesivat Bretagnen talossamme.

Maailmanperintökohteista tuli bongattua Mont-St-Michelin luostarisaari Normandian ja Bretagnen välissä, mutta hienompi päivä oli patikointi Brehatin saarella. Ihmettelimme vuorovettä, makustelimme ihania simpukoita, teimme pyöräretkiä silmiähivelevissä rantamaisemissa, meren tuoksussa.

Paluumatkalla muutama päivä Brüggessä – voi miten kaunis kaupunki!! Ja vielä välietappi kaikkien pyöräilijöiden äitikaupungissa Kööpenhaminassa.

Kaiken kaikkiaan matka sujui ilman kommelluksia, sairauksia, varkauksia; auton matkamittariin kertyi n. 6000km, pyörien mittareihinkin muutama sata km. Aurinkoa ja lämpöä riitti juuri sopivasti, vaikka missasimmekin siis Suomen hullut helteet.

Paluupäivän jälkeisenä päivänä Pertti olikin sitten kovassa iskussa lähtemään Timon kanssa melomaan Pirkan retkisoutua: 27km kajakeilla. Me otettiin Johannan kanssa vähän iisimmin: käytiin kaupoilla, ja Laukontorilla vohvelikahvilla…

Puuhasteltiin etupihalle uusi ehompi terassi ja aita, Iida kävi yökyläilemässä, kävin lukioluokan luokkakokouksessa, käytiin mökillä, käytiin Lidia ja Olli Joen taidenäyttelyn avajaisissa, taloyhtiön Venetsialaisissa, rapujuhlissa Simolassa… Paljon ehdittiin – kesällä on kai vuorokaudessa enemmän tunteja??

Milka pakkas tavaransa Torniossa varastoon, pisti rinkan selkään ja lähti Roopen kanssa junailemaan 5 maan halki kohti Budapestia, seuraavan vuoden ajan uutta kotikaupunkiaan. Asuntokin varmistui heti ensimmäisen viikon aikana, ja opiskelut MoMessa alkoivat.

Syksyn liikunnalliset riennot alkoivat: mummu-Iida-jumppaa, balettia, spinningiä, pumppia, fillaristijoogaa.

Pertti käväsi työmatkoilla milloin Tsekissä, milloin Brasiliassa. Ja sitten taas Tsekissä.

Loppusyksy menikin sitten ihan sumussa ja surussa: isä löydettiin ihan yllättäen kuolleena kotoaan, yksin. Moni asia jäi pohdituttamaan ja mietityttämään - syyllisyydentunnetta, riittämättömyyden tunnetta, voimattomuutta, ahdistusta, väsymystä, unettomuutta, lisää väsymystä, uupumukseen asti… Äidin kuolemasta oli kuitenkin kulunut vasta vähän yli 1½ vuotta, ja Pertin äidin kuolemasta vasta 3 kuukautta - tuntui jotenkin liian raskaalta.

Mutta pakko vaan jaksaa eteenpäin: hautajaiset, perunkirjoitus, ym. käytännön järjestelyjä, isän ja äidin tavaroiden perkaamista ja lajittelua, asunnon tyhjennystä: huonekaluja myyntiin tori.fi, vaatteita ja kenkiä Pelastusarmeijalle, astioita Hopelle, jokunen kuorma kirjahyllyä ym. kaatopaikalle. Pikkuhiljaa tyhjennettiin, siivottiin, irroteltiin tapetteja, kitattiin ja paklattiin ja hiottiin seiniä, maalattiin. Etupäässä Netta maalaili, Pertin avustuksella, mulle sälytettiin ihanien pölyisten kangastapettien poisto. Muutama kuukausi siinä meni, mutta nyt on asunto siisti ja tyhjä ja myynnissä. Katsotaan kuinka käy. Perkaaminen jatkuu vielä kotona valokuvien, lehtileikkeiden ja korttien parissa…

Väsymyksen ja uupumuksen siivittämänä sitten sairasteltiin yhdessä koko loppuvuosi: Pertillä keuhkokuume, mulla keuhkoputken tulehdus ja raastava yskä, ehkä jotain angiinan ja/tai mykoplasman sekotusta, kurkku aivan tukossa – yksi lääkäri epäili jo paisettakin. Petissä viikko, toipilaana monen monta viikkoa.

Jouluun mennessä vähän tokenimme, niin että saatettiin lähtee Budapestiin joulua pakoon, ja Milkaa moikkaamaan. Netta ja Iida ja Osku viettivät Budapestissä pari viikkoa, me Pertin kanssa vajaan viikon. Aurinkoista ja lämmintä oli; patikointia, kaupunkikävelyä, maailmanpyörä, kylpylöitä, oopperaa ja jouluaattoillallinen Tonavan risteilyllä!

Vuosi 2015 aloitettiin päätöksellä, että pakko tervehtyä kuntoon, ja päästä liikkumaan taas entiseen malliin. Ja samalla päätettiin touhuta ainakin kerran kuussa jotain spesiaalia, piristävää, arjesta poikkeavaa. 

Tammikuussa käytiin Tampere-Talossa Joutsenlampi-baletissa ja Hartwall-Areenalla Andrea Bocellin konsertissa, helmikuussa Kangasala-Talon avajaisissa, Torni-hotellin baarissa, elokuvissa kattomassa Whiplash.

Sarin ja Joken kanssa pidettiin muhkea sushi-ilta: tehtiin ja syötiin 72 sushia!!

Pertti kävi välillä kaatumassa suksilla niin että ambulanssi haki Pirkkalan perämettistä, mutta onni onnettomuudessa, että olikin sitten vaan totaalinen lihasjumi, joka hellitti aika pian terveyskeskuksessa makaamalla ja lihasrelaksanteilla, ja parin päivän levolla hiihdosta…

Seinäjoella käytiin Timolla ja Johannalla viikonloppua viettämässä: luistelua, suksiostoksia, luisteluhiihtoa, lautapelejä, Wiikeilailua; hyvää ruokaa ja seuraa, tapahtumien ja tekemisten päivitystä.

Ja talvi alkaa selkeästi taittumaan – kevätaurinko on jo näkynyt!! Selvittiin siis tästäkin talvesta, vaikkei se ihan helpoimmasta päästä ollutkaan, taaskaan.