28.9.2019 tuli kuluneeksi 25v matkustaja-autolautta M/S Estonian uppoamisesta. Se tapahtui keskiviikkona 28.9.1994 klo 1.50.
M/S Estonia lähti 27.9. Tallinnasta kohti Tukholmaa. Olosuhteet rannikon suojan jälkeen muuttuivat haastaviksi kovan tuulen ja korkeiden aaltojen myötä, mutta eivät kuitenkaan poikkeuksellisiksi Itämerellä.
Laiva törmäsi poikkeuksellisen suureen aaltoon, autokannelta kuului paukahdus, aluksen keulavisiiri repeytyi irti aaltojen voimasta ja vettä alkoi tulvia autokannelle. Tämän vuoksi laiva kallistui aluksi vähän, ja pian vähän enemmän... Kallistuma sai aikaan myös sen, että vettä alkoi tulvia sisään myös aaltojen rikkomista ovista ja ikkunoista ylemmillä kansilla. Tämän jälkeen alusta ei olisi voitu enää pelastaa, uppoaminen oli nopeaa ja väistämätöntä.
Aluksella oli onnettomuushetkellä 989 ihmistä, joista 852 sai surmansa.
Me (=isä ja äiti, Sari ja Jokke ja Noora ja Milla, Netta ja Milka ja minä) sen sijaan samaan aikaan seilailimme mistään mitään tietämättöminä Silja Europalla Turusta kohti Tukholmaa. Nukuimme autuaan tietämättöminä siitä, että meidän laivan päällikkö toimi aluksi tapahtuman onnettomuuspaikan johtajana (OSC, On Scene Commander).
Me sitten vasta aamupalalla tv-ruuduista näimme ja kuulimme näistä yön tapahtumista. Hiljaiseksi veti aamupalaväen, vaikkei ehkä vielä edes oikein ymmärretty mitä oli tapahtunut. Kyseessä oli kuitenkin Suomen lähivesien kaikkien aikojen suurin merionnettomuus.
Aika karua.
M/S Estonia lähti 27.9. Tallinnasta kohti Tukholmaa. Olosuhteet rannikon suojan jälkeen muuttuivat haastaviksi kovan tuulen ja korkeiden aaltojen myötä, mutta eivät kuitenkaan poikkeuksellisiksi Itämerellä.
Laiva törmäsi poikkeuksellisen suureen aaltoon, autokannelta kuului paukahdus, aluksen keulavisiiri repeytyi irti aaltojen voimasta ja vettä alkoi tulvia autokannelle. Tämän vuoksi laiva kallistui aluksi vähän, ja pian vähän enemmän... Kallistuma sai aikaan myös sen, että vettä alkoi tulvia sisään myös aaltojen rikkomista ovista ja ikkunoista ylemmillä kansilla. Tämän jälkeen alusta ei olisi voitu enää pelastaa, uppoaminen oli nopeaa ja väistämätöntä.
Aluksella oli onnettomuushetkellä 989 ihmistä, joista 852 sai surmansa.
Me (=isä ja äiti, Sari ja Jokke ja Noora ja Milla, Netta ja Milka ja minä) sen sijaan samaan aikaan seilailimme mistään mitään tietämättöminä Silja Europalla Turusta kohti Tukholmaa. Nukuimme autuaan tietämättöminä siitä, että meidän laivan päällikkö toimi aluksi tapahtuman onnettomuuspaikan johtajana (OSC, On Scene Commander).
Kaikki Itämerellä olleet alukset kääntyivät Estoniaa kohti saatuaan hätäviestit ja
tiedon onnettomuudesta. Kovan myrskyn takia
alukset eivät pystyneet ajamaan täyttä vauhtia, koska se olisi ollut
suuri turvallisuusriski. Esim. idän suunnasta tulevat, eli Ruotsia kohti kulkevat alukset, Mariella ja Silja Europa, pystyivät kulkemaan keskimäärin vain 10 solmun nopeudella, koska tuuli lounaasta, eli aallot löivät suoraan alusten keulaan.
Viimeisessä yhteydessä Silja Europan kanssa Estonia ilmoitti sijaintinsa. Dramaattinen mayday-viesti loppui sanoihin: ”Todella pahalta, todella pahalta näyttää nyt tässä kyllä.” Tuuli puhalsi alueella keskimäärin noin 20 metriä sekunnissa.
Me sitten vasta aamupalalla tv-ruuduista näimme ja kuulimme näistä yön tapahtumista. Hiljaiseksi veti aamupalaväen, vaikkei ehkä vielä edes oikein ymmärretty mitä oli tapahtunut. Kyseessä oli kuitenkin Suomen lähivesien kaikkien aikojen suurin merionnettomuus.
Aika karua.































