Nyt kutsuu mua Kuusamo....

Sarjassamme erilaisia lomia vol. 2: auton nokka kohti Kuusamoa!

Joulun ja uuden vuoden väli vietettiin Tuijan ja Jaskan rivitalokaksiossa Kuusamossa, mukana kaikenlaista tarpeellista ja tarpeetonta ulkoiluvälinettä. Tarpeelliseksi osoittautuivat lumikengät, tarpeettomiksi mun sukset.

Tarkoituksena oli siis mennä lepäilemään "joululomaa" muihin maisemiin, pois kotoa. Ja samalla ehkä vähän touhuta jotain liikunnallista. Molemmat toteutui mainiosti! 

Pertti kävi hiihtämässä, mutta ladut ei olleet vielä oikein kunnossa,joten minä luovutin suosiolla tämän lajin, joka NIIN ei ole minun lajini ollenkaan...

Vajaan viikon aikana ehdittiin kuitenkin lumikenkäileen Riisitunturin kansallispuistossa (WAU!), läskipyöräileen, käveleen, keilaamaan, uimaan ja lillutteleen, ja vielä päälle lihashuoltoa: hierontaa.

Riisitunturin maisemat oli kyllä aika huikeet: vaikka vielä ei ollutkaan edes kovin paljon lunta, niin alueen kosteudesta johtuen se tykkylumi oli jo vaan alkanut sinne puihin kertyä. Harmi että Riisitunturipäivämme oli kovin harmaa - maisemat olisivat olleet kuvauksellisemmat aurinkoisella kelillä. Mutta onneksi ei ollut ihan sikakylmä, niin Riisin Rietasta vai Riisin rääpäsyä, vai mitä lie nyt kenkäiltiinkään, sujui palelematta myös minulta. Kovin vähän oli ihmisiä liikkeellä, mutta törmättiinpä ainakin neljän poron "tokkaan"... Erikoinen paikka - enpä ole tuollaistakaan ennen nähnyt!

 

Ihan kevyesti nimittäin esim. läskipyöräilyä haittasi  se, että sinä päivänä kun ne pyörät vuokrattiin, sattu oleen -17 pakkasta... Toki silti kahteen otteeseen päivän aikana piti käydä itsensä syväjäädyttämässä - aamun hämärissä, ja illan pimeydessä!

Ruoka laitettiin pääosin itse, mutta pitihän se käydä se Riipisen Riistaravintola tsekkaamassa Rukalla. Kotioloissa en olis ehkä lähteny ajaan 25km päähän ravintolaan, mutta noilla leveysasteilla se on kai normaalia? No, "Suomen paras riistaravintola" - jaapa jaa, no, ehkä ei ollut vaan meidän päivä... 

Otettiin bliniä ja muikunmätiä alkuruuaksi - ja blini hävis kyllä 6-0 kaikille kahdelle muulle blinille, mitä oltiin juuri lähiaikoina testattu. Olipahan paksu ja kiinteän painava pyörylä! 
Mitään riistaa ei nyt tehnyt mieli, niin otettiin toinen alkuruoka pääruuaksi: kermainen korvasienikeitto. Ja se oli kyllä HYVÄÄ. Jälkiruokavalintani oli ehkä vaan väärä: kuusenkerkkä creme brule ei ollut minun makuuni. Pertin oma oli kuulemma parempi, leipäjuustoa ja lakkoja - mutta mä kun en niin piittaa lakoista.

Ehkä vielä osansa ei-niin-onnistuneeseen-ravintolailtaan toi osansa myös se, että meidän pöytä oli ihan oven vieressä, josta tarjoilijat sinkoili koko ajan edes ja takas, ja viereisessä pöydässä ruokaili n. 12 hengen seurue, joista puolet lapsia, ja lapset oli sijoitettu istumaan keskenään siihen meidän päähän pöytää... No sen lasten touhun ja tohinan olis vielä jotenkin jaksanutkin, mutta yksi äideistä yritti saada sitä kuuden lapsen katrasta jotenkin oleen aloillaan - kommentoiden, komentaen, ojentaen, ohjeistaen IHAN KOKO AJAN, eikä ihan pieneen ääneen. 

Kaiken kaikkiaan jäi vähän vedätetty olo: hinta-laatu-suhde ei oikein kohdannut, ja muutenkin paikka näytti jotenkin wanna-be-muka-Lappihenkiseltä. Ei jatkoon. Jos ihan suoraan sanon, niin enemmän pidin Kuusamon Tropiikin O´Learys kanasalaatista, jääkiekkoa screeniltä katsoen.

Kiva pikku lomanen erilaisissa maisemissa!

Kiitos Tuijalle ja Jaskalle.

 

Vihreällä niemellä - República de Cabo Verde

"350 aurinkoista päivää vuodessa" houkutti talven pimeydessä kovin, siitä syntyi päätös meille vähän erilaisesta lomasta: matkatoimiston (Tjäreborgin) järjestämä all-inclusive Kap Verdelle! Omatoimimatka olisi tullut huomattavasti kalliimmaksi, joten päätimme kokeilla kerran tällaistakin eksotiikkaa..

Kap Verden tasavalta on Afrikan saarivaltio, joka sijaitsee Atlantin valtamerellä, n. 540 km päässä Länsi-Afrikan rannikolta. Alunperin Portugalin siirtomaa, mutta vuodesta 1975 lähtien itsenäinen valtio. Kap Verde koostuu kymmenestä suuresta ja viidestä selvästi pienemmästä saaresta. 


Meille valikoitui (Tjäreborgin toimesta) Sal, Kap Verden vanhin saari. Thomas Cook Airlines vei meidät sinne, meno Köpiksen kautta, paluulento suora, 7h30min. 

Salin maasto on karua, ilmasto kuumaa, sademäärä alhainen. Sopi siis meille Suomen talven vaihteluksi mainiosti! Sal on kovin pieni saari, 30km pohjoisesta etelään, ja idästä länteen 12km. Matala autiomaasaari, jossa on hiekkadyynejä. Eikä mitään muuta!! Ei ainuttakaan nähtävyyttä, joka pitäisi käydä katsomassa! Tai no, ehkä melkein nähtävyydeksi voidaan laskea Pedra de Lumen suola-aavikko.


Asustelimme aivan saaren eteläkärjessä Santa Marian kylässä, hotelli Oasis Belorizonten bungalowissa. 

Aktiviteetteihin kuului kävelyä/hölkkää kilometrien mittaista hiekkarantaa edestakaisin, kalastajien touhujen katselemista läheisellä laiturilla, lukemista, altaan ympärillä loikoilua, erilaisia järjestettyjä jumppia: streching & abdominale, Cabo Verde Dances (funana, kizomba, coladeira), zumba, watergym, step. Nukuttiin mainiosti ja paljon, muutenkin saavutettiin oikein rento olotila. Mukavaa musiikkia, iloisia ihmisiä, tanssia ja laulua, värikkäitä taloja.

 

Toki yhtenä päivänä piti käydä pyöräilemässä, kunhan ensin löydettiin se kylän ainoa pyörävuokraamo, josta sai muitakin kun sähköpyöriä. Adidsi (!) -merkkiset pyörät olivat parhaat päivänsä nähneet kauan sitten - vaihteet ei oikein toimineet, ketjut oli ruosteessa, jarrut piti hirveetä kirskuntaa. Eikä tietenkään kypärää, vararenkaista ja pumpusta nyt puhumattakaan.

Mutta niin vaan teimme 60km "lenkin" - suoraa tietä pääkaupunkiin Espargosiin, Pedra de Lumen suola-altaille, Palmeiran kalastajasatamaan, ja samaa tietä takaisin. Koska se oli se ainoa tie... Lounaaksi Palmeirassa nauttimamme tonnikalapihvit olivat tuoreita, ja NIIN hyvää. Pyörävuokraaja joutui toki käymään meitä moikkaamassa 30km päässä, tuomassa uuden pyörän. Siitäs sai kun ei ollut antaa vararengasta ja pumppua mukaan!

Suola-altaassa lilluminen oli hauska kokemus: suolaa siellä on kuulemma n. 27-kertaisesti meriveteen verrattuna, joten se todellakin kellutti hyvin! Oikein kovalla lihastyöllä sai itsensä hetkeksi seisoma-asentoon, mutta saman tien jalat jo pullahtivatkin pinnalle. Ja uiminen oli täysin mahdotonta, koska jalat ei pysyneet veden alla yhtään. Jätin sen suolakerroksen iholleni paluumatkan ajaksi, kuten neuvottiin. En kyllä ihan heti huomannut sitä 10 vuotta nuorentavaa vaikutusta, minkä altaassa käynti kuulemma saa aikaan..? Tulee varmaan viiveellä.

Yksi aamupäivä vietettiin pienessä kalastusveneessä. Aamun pimeydessä lähdettiin matkaan kahden rastatukkaisen mustan miehen kanssa, edellispäivänä tekemämme varauksen mukaisesti. Kaikki toimi, vaikka paikallisen retkiä järjestävänä toimiston täti yrittikin meitä pelotella, "Be careful with the locals..." Auringonnousua ihailtiin siis Atlantin aalloilla. Koko 5 tuntia tähyiltiin merelle ja toivottiin saaliiksi barracudia tai tonnikaloja. Tai ihan mitä vaan. Mutta loppujen lopuksi tyhjin käsin tultiin takaisin, ilman yhtäkään barracudan nyppäystäkään.
Mutta sehän oli mitä mainiointa mindfulnessia: istua 5h veneessä, katsella ja kuunnella merta, lämpimässä auringonpaisteessa, mitään tekemättömänä. Ihanaa pään tyhjennystä!

Aurinko paistoi koko viikon lähes pilvettömältä taivaalta, merivesi oli ihan uintilämmintä, kirjoja oli riittävästi mukana, ja all-inclusive oli oikeastaan ihan hauska, vaikka käytiin kyllä joka päivä muuallakin syömässä. Ruuasta ja juomasta ei ollut siis hetkenkään pulaa!

Viikko ei ollut yhtään niin tylsä, kuin suht aktiivielämään tottunut olisi voinut kuvitella - päinvastoin teki ihan hyvää koittaa olla hetki tekemättä melkein ei yhtään mitään.