"350 aurinkoista päivää vuodessa" houkutti talven pimeydessä kovin, siitä syntyi päätös meille vähän erilaisesta lomasta: matkatoimiston (Tjäreborgin) järjestämä all-inclusive Kap Verdelle! Omatoimimatka olisi tullut huomattavasti kalliimmaksi, joten päätimme kokeilla kerran tällaistakin eksotiikkaa..
Kap Verden tasavalta on Afrikan saarivaltio, joka sijaitsee Atlantin valtamerellä, n. 540 km päässä Länsi-Afrikan rannikolta. Alunperin Portugalin siirtomaa, mutta vuodesta 1975 lähtien itsenäinen valtio. Kap Verde koostuu kymmenestä suuresta ja viidestä selvästi pienemmästä saaresta.
Meille valikoitui (Tjäreborgin toimesta) Sal, Kap Verden vanhin saari. Thomas Cook Airlines vei meidät sinne, meno Köpiksen kautta, paluulento suora, 7h30min.
Salin maasto on karua, ilmasto kuumaa, sademäärä alhainen. Sopi siis meille Suomen talven vaihteluksi mainiosti! Sal on kovin pieni saari, 30km pohjoisesta etelään, ja idästä länteen 12km. Matala autiomaasaari, jossa on hiekkadyynejä. Eikä mitään muuta!! Ei ainuttakaan nähtävyyttä, joka pitäisi käydä katsomassa! Tai no, ehkä melkein nähtävyydeksi voidaan laskea Pedra de Lumen suola-aavikko.
Asustelimme aivan saaren eteläkärjessä Santa Marian kylässä, hotelli Oasis Belorizonten bungalowissa.
Aktiviteetteihin kuului kävelyä/hölkkää kilometrien mittaista hiekkarantaa edestakaisin, kalastajien touhujen katselemista läheisellä laiturilla, lukemista, altaan ympärillä loikoilua, erilaisia järjestettyjä jumppia: streching & abdominale, Cabo Verde Dances (funana, kizomba, coladeira), zumba, watergym, step. Nukuttiin mainiosti ja paljon, muutenkin saavutettiin oikein rento olotila. Mukavaa musiikkia, iloisia ihmisiä, tanssia ja laulua, värikkäitä taloja.
Toki yhtenä päivänä piti käydä pyöräilemässä, kunhan ensin löydettiin se kylän ainoa pyörävuokraamo, josta sai muitakin kun sähköpyöriä. Adidsi (!) -merkkiset pyörät olivat parhaat päivänsä nähneet kauan sitten - vaihteet ei oikein toimineet, ketjut oli ruosteessa, jarrut piti hirveetä kirskuntaa. Eikä tietenkään kypärää, vararenkaista ja pumpusta nyt puhumattakaan.
Mutta niin vaan teimme 60km "lenkin" - suoraa tietä pääkaupunkiin Espargosiin, Pedra de Lumen suola-altaille, Palmeiran kalastajasatamaan, ja samaa tietä takaisin. Koska se oli se ainoa tie... Lounaaksi Palmeirassa nauttimamme tonnikalapihvit olivat tuoreita, ja NIIN hyvää. Pyörävuokraaja joutui toki käymään meitä moikkaamassa 30km päässä, tuomassa uuden pyörän. Siitäs sai kun ei ollut antaa vararengasta ja pumppua mukaan!
Suola-altaassa lilluminen oli hauska kokemus: suolaa siellä on kuulemma n. 27-kertaisesti meriveteen verrattuna, joten se todellakin kellutti hyvin! Oikein kovalla lihastyöllä sai itsensä hetkeksi seisoma-asentoon, mutta saman tien jalat jo pullahtivatkin pinnalle. Ja uiminen oli täysin mahdotonta, koska jalat ei pysyneet veden alla yhtään. Jätin sen suolakerroksen iholleni paluumatkan ajaksi, kuten neuvottiin. En kyllä ihan heti huomannut sitä 10 vuotta nuorentavaa vaikutusta, minkä altaassa käynti kuulemma saa aikaan..? Tulee varmaan viiveellä.
Yksi aamupäivä vietettiin pienessä kalastusveneessä. Aamun pimeydessä lähdettiin matkaan kahden rastatukkaisen mustan miehen kanssa, edellispäivänä tekemämme varauksen mukaisesti. Kaikki toimi, vaikka paikallisen retkiä järjestävänä toimiston täti yrittikin meitä pelotella, "Be careful with the locals..." Auringonnousua ihailtiin siis Atlantin aalloilla. Koko 5 tuntia tähyiltiin merelle ja toivottiin saaliiksi barracudia tai tonnikaloja. Tai ihan mitä vaan. Mutta loppujen lopuksi tyhjin käsin tultiin takaisin, ilman yhtäkään barracudan nyppäystäkään.
Mutta sehän oli mitä mainiointa mindfulnessia: istua 5h veneessä, katsella ja kuunnella merta, lämpimässä auringonpaisteessa, mitään tekemättömänä. Ihanaa pään tyhjennystä!
Aurinko paistoi koko viikon lähes pilvettömältä taivaalta, merivesi oli ihan uintilämmintä, kirjoja oli riittävästi mukana, ja all-inclusive oli oikeastaan ihan hauska, vaikka käytiin kyllä joka päivä muuallakin syömässä. Ruuasta ja juomasta ei ollut siis hetkenkään pulaa!
Viikko ei ollut yhtään niin tylsä, kuin suht aktiivielämään tottunut olisi voinut kuvitella - päinvastoin teki ihan hyvää koittaa olla hetki tekemättä melkein ei yhtään mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti