Olipahan sellainen teatteripläjäys ETTÄ.
Paavo Westerbergin ohjaamassa Shakespeare-ultraklassikossa ei ole heikkoa lenkkiä. Ketju on melkeinpä kultaa alusta loppuun. Vain pieni pohdinta jää takaraivoon siitä, onko ketjun oltava näin pitkä. Tai menköön. Tässä nykyisessä kymmensekuntisten somevideoiden ajassa on hyvä istua vähän pidempäänkin paikallaan ja keskittyä taiteeseen.
Uusi Romeo ja Julia on paikoin traditionaalista itseään, tragediaa. Välillä se tuntuu tavoittelevan slapstick-komedian keinoja, välillä impressionismia, välillä ties mitä.
Toinen puolisko avataan musikaalinomaisesti. Ja yksi ehdottomia hengennostatuksia alkupuoliskolla on Ville Mikkosen räppääminen Mercutiona. Shakespeare olisi varmaankin hymyillyt tyytyväisenä ainakin sisäänpäin, jos olisi nähnyt ja kuullut.
Myös kielenkäyttö on tuotu lähemmäs tätä päivää, mutta toteutettu alkuperäisen tekijän hengessä. Tässä esityksessä vitun hokeminenkin saa sonetin suloisen maun.
Meri Luukkanen Romeona ja Anna Böhm Juliana olivat kerrassaan loistavia! Niin vahvoja, osaavia tulkitsijoita, että kylmät väreet meni lähes koko esityksen ajan - 3h 25min (!!).
Näyttelijätyön lisäksi kaikki osuu kohdalleen: lavastus, valot, puvustus, musiikki. Ja dialogin huumori, monitasoinen kielellä herkuttelu.
Todella vaikuttavaa, heittämällä paras näkemäni teatterikappale aikoihin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti