Tulipa vihdoin se viikonloppu, jota olin suunnitellut jo syksystä lähtien: pienen valokuvausopiskelijan pyhiinvaellusmatka Ateneumiin, Henri Cartier-Bressonin näyttelyyn. Ja onneksi bongasin samaan reissuun myös HAMin, ja siellä Ai Weiwein näyttelyn, kaksi härkästä samoilla dieseleillä...
Lauantaina ensin siis pakkasen paukkuessa ajelu Helsinkiin, ja kun Perttiä ei hirveesti inspiroinut Ai Weiwei, niin tipautti minut Tennispalatsin nurkille, ja suuntasi itse siksi aikaa Mareksoundiin (Suomen johtava kotiteatterin ja hifin erikoisliike...).
Ai Weiwei on merkittävä kiinalainen taiteilija, maailman vaikutusvaltaisimpiin taiteilijoihin kuuluva kulttuurillinen ja yhteiskunnallinen kommentoija, ihmisoikeusaktivisti.
Helsinki Art Museumin (HAM) yläkerta oli täynnä Ai Weiwein installaatioita, veistoksia ja valokuvia. Yhteisenä tekijänä näyttelyn teoksissa oli puu.
Jopa kaksi ihan uutta, ennennäkemätöntä teosta oli saatu HAMiin: Valkoinen talo ja Jätesäiliö.
Ai Weiwei uusiokäyttää installaatioissaan antiikkihuonekaluja ja vanhojen temppelien ja rakennusten osia. Hän on siis yhtäaikaa säilyttäjä ja tuhoaja: pelastaa historiallisia esineitä, mutta tuhoaa niiden alkuperäisen käyttötarkoituksen. Liimaa jakkaroita sekalaiseen kasaan, kääntää pöydästä puolet seinää vasten... Tai puusepät ne taitaa kyllä tehdä, Ai Weiwei vaan visioi MITEN ne pitää tehdä.
25 teosta, osa aika massiivisen kokoisiakin, oli esillä, ja oli kyllä mielestäni kaiken kaikkiaan hyvin vaikuttava näyttely.
Olen oikein iloinen, että huomasin tämän näyttelyn olemassaolon!
Visuaalinen silmäni oli hyvin otettu kokonaisuudesta! Ja vielä kun puolella korvalla kuuntelin opastusta, niin osaan teoksista tuli vielä lisää syvyyttä.
Ai itse on sanonut, että hänen teoksensa ovat "enemmänkin kulttuuri-ilmiöiden kommentointia kuin muotoa tai estetiikkaa". Mutta kyllä niissä minun mielestäni oli niin muotoa kuin estetiikkaakin!
Kun Ai Weiwei puhuu, maailma kuuntelee.
Lauantai-iltaan kuului majoittuminen Sokos Hotelli Helsinkiin, helsinkiläistyneen opiskeluystäväni Tuken tapaaminen, saunomista ja shampanjaa, taidemenu Belgen Bistrossa (sisälsi simpukoiden ja siian lisäksi liput Ateneumiin!), ja kevyesti Senaatintorin Lux Helsinki valotaiteen katsastus. Enempää ei pystynyt, kun oli niin kylmä - kauniita olisivat varmaan olleet muutkin teokset.
Melko paljon ehti HC-B kiertää maailmaa: Eurooppaa, Kiinaa, Intiaa, Japania, Amerikkaa, Afrikkaa... Miten yksi ihminen ehtikin olla taltioimassa Espanjan sisällissotaa ja toisen maailmansodan keskitysleirien vankien vapauttamista ja Mao Tse Tungin marssia Pekingiin ja Mahatma Gandhia juuri ennen salamurhaa, ja vaikka mitä muita maailmanhistorian merkkipaaluja!
Ehkä juuri tämä tarinan kerronta - merkityksellisten, yllätyksellisten ja ratkaisevien hetkien kuvaaminen on se, mikä tekee minuun vaikutuksen. Täydelliseen ja tarkkaan ajoitukseen pääseminen vaatii kuvaajalta jatkuvaa valppautta. Näkemistä. Spontaaniutta. Intuitiota. Kipinää. Ja sopivan ripauksen surrealismia.
Lauantaina ensin siis pakkasen paukkuessa ajelu Helsinkiin, ja kun Perttiä ei hirveesti inspiroinut Ai Weiwei, niin tipautti minut Tennispalatsin nurkille, ja suuntasi itse siksi aikaa Mareksoundiin (Suomen johtava kotiteatterin ja hifin erikoisliike...).
Ai Weiwei on merkittävä kiinalainen taiteilija, maailman vaikutusvaltaisimpiin taiteilijoihin kuuluva kulttuurillinen ja yhteiskunnallinen kommentoija, ihmisoikeusaktivisti.
Helsinki Art Museumin (HAM) yläkerta oli täynnä Ai Weiwein installaatioita, veistoksia ja valokuvia. Yhteisenä tekijänä näyttelyn teoksissa oli puu.
Jopa kaksi ihan uutta, ennennäkemätöntä teosta oli saatu HAMiin: Valkoinen talo ja Jätesäiliö.
 |
| Valkoinen talo |
 |
| Valkoisen talon koristeellisia yksityiskohtia |
 |
| Puu |
Ai Weiwei uusiokäyttää installaatioissaan antiikkihuonekaluja ja vanhojen temppelien ja rakennusten osia. Hän on siis yhtäaikaa säilyttäjä ja tuhoaja: pelastaa historiallisia esineitä, mutta tuhoaa niiden alkuperäisen käyttötarkoituksen. Liimaa jakkaroita sekalaiseen kasaan, kääntää pöydästä puolet seinää vasten... Tai puusepät ne taitaa kyllä tehdä, Ai Weiwei vaan visioi MITEN ne pitää tehdä.
25 teosta, osa aika massiivisen kokoisiakin, oli esillä, ja oli kyllä mielestäni kaiken kaikkiaan hyvin vaikuttava näyttely.
Olen oikein iloinen, että huomasin tämän näyttelyn olemassaolon!
 |
| Ordos 100 -pienoismalli, toteutumaton huvilakaupunki Sisä-Mongoliassa |
Visuaalinen silmäni oli hyvin otettu kokonaisuudesta! Ja vielä kun puolella korvalla kuuntelin opastusta, niin osaan teoksista tuli vielä lisää syvyyttä.
 |
| Rypäleet, 28 antiikkijakkaraa |
 |
| Pöytä jonka 2 jalkaa on seinää vasten |
Ai itse on sanonut, että hänen teoksensa ovat "enemmänkin kulttuuri-ilmiöiden kommentointia kuin muotoa tai estetiikkaa". Mutta kyllä niissä minun mielestäni oli niin muotoa kuin estetiikkaakin!
 |
| Divina Proportia |
 |
| Läpi |
 |
| Vanki |
Kun Ai Weiwei puhuu, maailma kuuntelee.
Lauantai-iltaan kuului majoittuminen Sokos Hotelli Helsinkiin, helsinkiläistyneen opiskeluystäväni Tuken tapaaminen, saunomista ja shampanjaa, taidemenu Belgen Bistrossa (sisälsi simpukoiden ja siian lisäksi liput Ateneumiin!), ja kevyesti Senaatintorin Lux Helsinki valotaiteen katsastus. Enempää ei pystynyt, kun oli niin kylmä - kauniita olisivat varmaan olleet muutkin teokset.
 | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Pertti Belgessä, lukee... ruokalistaa! |
Ja sunnuntain ohjelma olikin vain ja ainoastaan Ateneum ja Henri Cartier-Bresson: n. 300 "ratkaisevan hetken" valokuvaa käytiin läpi! Ratkaiseva hetki ei siis HC-B:lle ollut pelkästään tapahtumien huippuhetki, vaan pikemminkin kuvan geometriaan ja tilallisuuteen liittyvä sommitteluperiaate.
HC-B (1908-2004) oli siis 1900-luvun merkittävimpiä valokuvaajia, kuvajornalismin isä ja yksi kansainvälisen Magnum Photos -kuvatoimiston perustajista.
Syksyn "Valokuvauksen traditiot" -luennoilla meillä oli HC-B:sta puhetta useasti, ja hyvin monet Ateneumissa esillä olleista valokuvista oli tuttuja entuudestaan. Mutta ainahan niiden näkeminen livenä ja ISONA on vaikuttavampaa.
 |
| Hyères, Ranska, 1932 |
Melko paljon ehti HC-B kiertää maailmaa: Eurooppaa, Kiinaa, Intiaa, Japania, Amerikkaa, Afrikkaa... Miten yksi ihminen ehtikin olla taltioimassa Espanjan sisällissotaa ja toisen maailmansodan keskitysleirien vankien vapauttamista ja Mao Tse Tungin marssia Pekingiin ja Mahatma Gandhia juuri ennen salamurhaa, ja vaikka mitä muita maailmanhistorian merkkipaaluja!
Ehkä juuri tämä tarinan kerronta - merkityksellisten, yllätyksellisten ja ratkaisevien hetkien kuvaaminen on se, mikä tekee minuun vaikutuksen. Täydelliseen ja tarkkaan ajoitukseen pääseminen vaatii kuvaajalta jatkuvaa valppautta. Näkemistä. Spontaaniutta. Intuitiota. Kipinää. Ja sopivan ripauksen surrealismia.
 |
| Lapset leikkivät raunioilla, Sevilla 1933 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti