Havanna - rapistunutta eleganssia

"Kuuba on trooppinen sekoitus fantastista luontoa, menneestä loistosta kieliviä viehättäviä vanhoja rakennuksia, rikkautta, köyhyyttä ja salsan rytmittämää elämäniloa. Kaiken kruunaa kuubalaisten välitön, luonteva ystävällisyys."

Sinne siis: aloitettiin passin uusimisesta, siirryttiin turistikortin hakuun, ja edelleen muiden käytännön asioiden miettimiseen. Ennen turistikortin hakua kun piti olla jo selvillä majapaikka ja sen osoite, joka kuubalaisella mañanameiningillä kesti aikansa... Me kun emme halunneet perinteiseen minkään tähden hotellimajoitukseen, vaan "casa particular"iin: yksityisomisteiseen huoneistoon. Netistä vaan summassa: toivoen parasta, peläten pahinta..

Matkaseurana meillä oli osan aikaa Tiina ja Pete, joiden kanssa sitten käytiinkin etukäteen monenmonta chattia siitä, mitä kaikkea pitää muistaa ottaa huomioon. "Pakkaa mukaan kaikki tarvittava ja vähän enemmänkin" oli yleisohje. Joka osoittautui loppujen lopuksi ihan käytökelpoiseksi ohjeeksi. Toinen ohje koski hellevaatteita ja aurinkovoiteita... No, niistä voitiinkin jo olla eri mieltä. Muita mielenkiintoisia mietittäviä: hyttyskarkotetta denguehyttysiin, luottokortit eivät (ehkä?) kelpaa ollenkaan, paljonko käteistä rahaa (euroja, ei dollareita!) mukaan, ja peso convertibleita (turistipeso CUC) kun ei saakaan vaihtaa missään etukäteen, vaan vasta paikan päällä...


Lensimme Helsingistä Pariisiin 3h, Pariisissa 2,5h vaihtoaikaa, Pariisista Havannaan 10h. Air France oli sitten löytänyt ahtaimman mahdollisimman koneensa - tuli melkein tuskastus jo näinkin pienelle ihmiselle. Mutta Havannaan saavuimme, melko väsyneinä, eikä väsymystä juurikaan lievittänyt Havannan sekavat ja pitkäjonoiset lentokenttämuodollisuudet ja matkatavaroiden odottelu. Niin, mutta ohjeissahan oli myös maininta lehmänhermoista, jotka piti ottaa mukaan!


Damaris ja Yor meidät sitten ystävällisesti majoittivat, http://yorydamarishouse.com/. Pääsimme siis samalla vähän tutustumaan kuubalaiseen elämänmenoon lähemmin. Ystäviä ja sukulaisia kokoontui soittelemaan kitaraa ja laulamaan "olohuoneeseemme", kovaäänistä väkeä tuli ja meni, ruokaa laitettiin ja syötiin, tarjottiinpa meillekin kotiruokaa.

Damaris, Yor ja Pertti

Muu musisointiseurue, kasa kitaroita ja koiria...

Ensimmäinen mielikuva vanhassa Havannassa kävellessä oli epätodellisuuden tunne: en tuntenut olevani "oikeassa maailmassa", todellisuudessa ollenkaan, vaan jonkun elokuvan kuvauksissa, feikkikaupungissa, tai unessa. Absurdia, surrealistista. 

Vanhoja amerikkalaisia autoja oli huikean paljon enemmän kuin kuvittelin, ei pelkästään takseiksi hulluille turisteille, vaan ihan käyttöautoina. Seassa lisäksi vanhoja (siis Vanhoja!) ladoja ja mosseja.

Keltaisella avoBuickilla ajelimme 2h kaupunkikierroksen, että saisimme heti jonkinlaisen yleiskuvan ympäristöstä, ja näkisimme laajemmin kuin mitä omat jalat jaksaa. Näimme koko 7km pitkän rantakadun Maléconin, Miramar-alueen (jossa näyttää asuvan se rikkaampi kansanosa, ja jossa suurin osa lähetystöistä majailee), hauskoja liaanipuita Bosque de La Habana -puistossa, Vallankumousaukion ja siellä Chén seinänkokoisen reliefin ja Jose Martin patsaan, Capitolion (parlamenttitalon), Vallankumousmuseon, Katedraaliaukion, Aseaukion, China Townin, ohitimme Cemeterio Critóbal Colónin hautausmaan, Che Guevara-museon, kävimme Kristus-patsaalla... Hyvin kattava kattaus perusnähtävyyksistä siis.

Remontissa oleva Capitolium, nykyään Tiedeakatemian käytössä

Kadut ja jalkakäytävät olivat todella huonossa kunnossa, joka askeleella sai tosi tarkkaan katsoa mihin astuu. Kuoppia ja tietöitä ei todellakaan ollut merkitty millään liikennemerkeillä, nauhoilla tms yhtään millään. Kadussa/jalkakäytävässä vaan saattoi olla (ja oli) reikä, kuoppa, kivikasa. Otsalamppu oli pimeillä aamulenkeillä todella tarpeen!

Rakennukset olivat suurimmalta osaltaan aivan järkyttävän huonossa kunnossa, tai välillä näytti siltä, että koko rakennus olisi romahtanut täysin muiden talojen välistä. Mutta tarkemmin katsoessa raunioiden seassa näkyi kuitenkin pyykkiä kuivumassa ja lapsia leikkimässä - jossain ihmeen paikoissa ihmiset siellä kuitenkin asuivat. Monilla oli ovi huoneistosta kadulle auki, joten pääsimme näkemään oikeasti suoraan olohuoneisiin! Ei ollut kovin luksusta...

Ihmisten yleisilme oli kuitenkin hymyilevä, aurinkoinen, kiireetön. Osittain kuitenkin vähän liiankin "ystävällinen", koska "Hola amigo!" ja "Hello my friend!" kuului jo liiankin usein, kun kaikki taksikuskit, katusoittajat, milloin minkäkin kaupustelijat halusivat turistin huomion.
Kadulla oikeasti ihmiset tulivat pyytämään rahaa lapsen lääkkeisiin, kyselivät olisiko antaa shampoota tai kyniä. Ostettiin yksi paikallislehti Granma yhdellä kuulakärkikynällä. Myös erinäköisistä "hassusti" pukeutuneista ihmisistä sai pesolla ottaa valokuvan. Yrittänyttä ei laiteta. Yleisesti ottaen kuvasin mieluummin ihmisiä vähän puolisalaa, niin kuin aina.

Kauppaan astuessa tuli muikea déjà-vu (eli entiselämys..) - oltiin yhtäkkiä kuin vanhassa Neuvostoliitossa! Isoja vitriinejä, joissa oli muutama tuote esillä. Sujuvalla espanjallani kävin ostamassa kahviin maitoa. Sitä oli joko jauheena tai nesteenä, muita turhia valintoja ei tarvinnut tehdä. Maidon vieressä tarjolla oli deodoranttia ja rommia. Perusasioiden äärellä.

Ei turhaa valinnanvaikeutta

Omien perusasioidensa äärellä lienevät olleen myös alakerran naapurimme yhtenä iltana kun kurkistimme ohikulkiessamme heidän olohuoneeseensa, sieltä kuuluneen kovaäänisen soitannan ja laulannan innoittamana; emme kuitenkaan rohjenneetkaan sisälle mukaan juhlimaan, koska siellä näytti olevan menossa afrokuubalaisen santeria-uskonnon rituaalit. Tanssia, rummutusta, kovaäänistä puhetta ja laulua. Ja seuraavana aamuna löytyikin jollekin hengelle uhrattu kana kadulla, pää poikki. 
 

Hemingwayn uraa ja elämää kunnioitimme käymällä hänen talollaan Finca La Vigiassa, n. 20km päässä Havannasta. Kunhan taksikuski ensin keksi missä se on - muutamalta paikalliselta kysytyn varmistuksen jälkeen löysimme perille.
Kiva talo: Afrikan metsästysmuistoja seinillä, paljon kirjoja ja levyjä, viehättävä työhuone - ihan pystyy ymmärtämään että siellä saattoi viihtyä! 

Täällä, ja tällä Coronalla Hemingway kirjoitti Kenelle kellot soivat?

Turistit Hemingwayn työhuoneen ovella

 

Pilar-vene. Pilar oli Hemingwayn Pauline-vaimon lempinimi.

Viehättävää pihapiiriä, Finca La Vigia

Samoin tsekkasimme niitä monia Hemingwayn kantabaareja, joista on kyllä jo tullut melkoisia turistipyydyksiä: La Floridita, La Bodeguita del Medio, Bar Monserrate. Sloppy Joe´s tosin sai murska-arvostelut palvelun puutteesta ja hitaudesta ja ällöttävistä drinkeitä ja naposteltavista!

Floridita, daiquiryn koti

Sloppy Joe´s - ei pisteitä

Yhden päiväretken teimme Viñalesin laaksoon, jota ympäröivät vaikuttavat Mogotes-sokeritoppavuoret. Kauniita maalaismaisemia, "moottoritiellä" sulassa sovussa hevoskärryjä, pyöräilijöitä, liftareita ja sataa pyyhkäiseviä amerikanrautoja. Kävimme mm. tutustumassa sikarinkäärintään, tippukiviluoliin, lounaalla paikallisessa paladarissa, ja näimmepä hienoja vuorenseinämaalauksiakin. Se, kuinka esihistoriallisia maalaukset mahtoivat olla, oli kyllä meidän mielestämme enemmän kuin arveluttavaa...

Nuoremman polven sikarinviljelijä

Maailman parhaat sikarit. Ja Chen tavan mukaan sikarin pää kastettiin hunajaan.

Paladariin Viñalesissa

Ja ruokaa riitti...

Tippukiviluolista ulostulo - kaunista!

Viehättävä mutta rankka päivä: Auto, jolla matkasimme 3h suuntaansa, oli parhaat päivänsä nähnyt ehkä joskus 50-luvulla, eikä esim. iskunvaimentimia ollut lainkaan. Mutta vain kerran matkan varrella pysähdyttiin hetkeksi konepelti pystyssä; matka jatkui öljynsuodattimen vaihdon jälkeen. Tai jotain. 

Kolme viikkoa ennen matkaamme Havannassa oli ollut melkoiset tulvat: kaduilla paikoin ½m vettä... Ja nytkin yhtenä päivänä rantakatu oli suljettu liikenteeltä, kun mereltä pyyhkäisi melkoiset aallot. Vettä ryöppysi kadulle, muttei kuitenkaan ihan tulvaksi asti.

Yhden päivän kävelyretkemme suuntautui vähän kauemmaksi vanhasta Havannasta: Cementerio Cristóbal Colón, hautausmaa siis. Perustettu 1876, lähes miljoona hautaa, ja kuuluisa kauneudestaan ja loistostaan. Kauneus ja loisto lienee katsojan silmässä, koska meidän mielestämme hautausmaa oli lähinnä creepy!! Hyvin askeettinen: hautakivien päällä tai vieressä ei ollut oikeastaan mitään, mikä olisi kertonut siitä, että joku mahdollisesti joskus kävisi haudoilla muistamassa vainajia. Kaikissa haudoissa oli hädin tuskin edes nimeä.

Pedreira-Garcia on tainnut lähteä käymään jossain..?

Kuubaan matkatessamme tiesimme onneksi etukäteen, että mihinkään kulinaristien maahan emme ole menossa. Osasimme siis asennoitua siihen, että ruoka ei missään vaiheessa ollut millään lailla ihmeellistä, ei nyt suoranaisesti pahaa, muttei missään mielessä hyvääkään. Valkoista riisiä ja papumuhennosta Moros y Cristianos, siihen kylkeen milloin joku liha- milloin kanaklöntti. Perunan asemesta esim hampurilaisen kanssa tuli banaanisiivuja. Ei elämyksiä sillä saralla - pari päivää meni jopa erittäin vähällä ruualla, todennäköisesti O´Reillyn kana-annosten vuoksi. Jonka piti olla ihan ykköspaikkoja?

Viikon ehdottomasti herkullisimman näköinen ruoka, ja ainoa kana tästä ravintolasta, josta ei saanut vatsatautia...

Tiesimme myös, että sellainen länsimainen hapatus kuin Internetti ei ole ihan joka paikassa saatavilla, mutta jotenkin sitä aina yllättyi kun ei voinutkaan surffailla aukioloaikoja, osoitteita tms. Olimme siis 10 päivää aika pussissa, tietämättä maailman menosta yhtään mitään. Siksiköhän ne kuubalaiset ovatkin niin onnellisia...?

Salsan tanssiminen jäi aika vähiin: harmittavasti Casa de la Musica -tyyppiset paikat aukeavat niin kovin myöhään, ettei vanhat jaksa. Yhdessä iltashowssa käytiin, Buena Vista Social Club afrokuubalaisesta musiikista nauttimassa, mutta sielläkin salsaa vain katseltiin. Omat salsat piti perustaa majapaikan olohuoneeseen, omalla musiikilla - mutta kävihän se niinkin!
Elävää musiikkia oli kyllä tarjolla lähes jokaikisessä pikkuruisimmassakin baarissa kaiken päivää. Kyllähän siinä mojito meni jos toinenkin, letkeän musiikin tahdissa!

Kaikenkaikkiaan täytyy todeta, että matka olisi voinut monella muotoa mennä paremminkin: olisi voinut olla aurinkoisempaa ja lämpimämpää ja vähätuulisempaa, ja olisi ollut miellyttävämpää olla koko ajan terveenä. Eikä sekään tuntunut yhtään mukavalta, että kaulakoru repäistiin kaulastani, tai että Pertti astui lenkkarinsa pilalle märkään sementtiin... 

Mutta ainahan matkailu avartaa: näimme ja koimme paljon kaunista ja kuvauksellista, uutta ja erilaista; ihan ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka Meidän Mielestämme, mutta emme kuitenkaan ihan varauksetta suosittelisi kaikille. Asennetta pitää olla!