4 päivää kotiinpaluun jälkeen iski sitten matkatuliaiset päälle oikein kunnolla: kävin vielä itsenäisyyspäivän konsertissa ihan ok, mutta sieltä kun päästiin kotiin, aloin ensin palella, ja sitten alkoi päänsärky.
Lojuin illan puolitiedottomana kaikkien karvapeittojen alla mitä meiltä löytyi - palelin ja palelin. Päänsärky yltyi aivan tajuttomaksi, ja illan mittaan kuumetta oli varmaan lähemmäks 39.
Pari päivää sinnittelin kotona vaakatasossa, mutta sitten perjantaina, viikonloppua vasten, Pertti määräs mut lääkäriin. Ja työterveyslääkäri määräsikin samalta istumalta Acutaan. Acutassa vietin perjantai-iltaa erittäin sekalaisen väen seurassa monta tuntia. Pääsin sentään käytävälle makoilemaan, koska olin kyllä melko vetelä. Verikokeita otettiin pariin otteeseen, ja odoteltiin niiden tuloksia. Niistä nyt ei heti kuitenkaan selvinnyt mitään, joten ei kun takaisin kotiin. Ja vaikka päätä särki ihan hulluna, sairaalasta ei tietenkään saa mitään särkylääkettä tuon n. 6 tunnin aikana mitä siellä makoilin...
Olo oli kuitenkin seuraavanakin päivänä aika nuupakka, ja kun vielä chattailin lääkäriystäväni kanssa oireista ja toimenpiteistä ja tuloksista, niin tulimme yhdessä siihen tulokseen, että sunnuntaina tunginkin itseni uudelleen Acutaan. Otettiin lisää verikokeita ja ihmeteltiin lisää, miksi kuume ei laske. Ei ollut influenssa, ei denguekuume, ei malaria. No, näin saatiin edes poissuljettua jotain.
Noin neljännen lääkärin kohdalla osui sitten sellainen, joka oli sitä mieltä, että nyt pitää ottaa selville, mitä tämä oikein on (no älä....?). "Hieman voipuneen oloinen, mutta aulasta omin voimin vastaanottohuoneeseen kävelee" oli lääkärin kuvaus minusta tuolloin. Kun veriviljelystä sitten löytyi kuin löytyikin salmonella (Gram-negatiivinen sauva), vaihdoin vaatteet sairaalan vaaleanpunaisiin, ja aloitettiin antibiootti- ja särkylääketiputus suoraan suoneen.
Jäin siis infektio-osastolle köllimään, sain jopa jo ruokaakin! Tunsin itseni melko vaaralliseksi, kun hoitajat joka kerta huoneeseen tullessaan sonnustautuivat kuin avaruuspukuun - kaikkiin mahdollisiin suojavarusteisiin.
Vielä lisää verikokeita, mutta kun ei seuraavaan päivään mennessä mitään ihmeempää ollut ilmennyt, ja olokin jo tokeni, sain puhuttua itseni ulos osastolta. Vaikka lääkäri ensin yritti väittää, että olisin siellä vielä toisenkin päivän...
Kotona on kuitenkin kivampi sairastaa! Kasa antibioottia mukaan ja loppuviikko sairaslomaa.
Lojuin illan puolitiedottomana kaikkien karvapeittojen alla mitä meiltä löytyi - palelin ja palelin. Päänsärky yltyi aivan tajuttomaksi, ja illan mittaan kuumetta oli varmaan lähemmäks 39.
Pari päivää sinnittelin kotona vaakatasossa, mutta sitten perjantaina, viikonloppua vasten, Pertti määräs mut lääkäriin. Ja työterveyslääkäri määräsikin samalta istumalta Acutaan. Acutassa vietin perjantai-iltaa erittäin sekalaisen väen seurassa monta tuntia. Pääsin sentään käytävälle makoilemaan, koska olin kyllä melko vetelä. Verikokeita otettiin pariin otteeseen, ja odoteltiin niiden tuloksia. Niistä nyt ei heti kuitenkaan selvinnyt mitään, joten ei kun takaisin kotiin. Ja vaikka päätä särki ihan hulluna, sairaalasta ei tietenkään saa mitään särkylääkettä tuon n. 6 tunnin aikana mitä siellä makoilin...
Olo oli kuitenkin seuraavanakin päivänä aika nuupakka, ja kun vielä chattailin lääkäriystäväni kanssa oireista ja toimenpiteistä ja tuloksista, niin tulimme yhdessä siihen tulokseen, että sunnuntaina tunginkin itseni uudelleen Acutaan. Otettiin lisää verikokeita ja ihmeteltiin lisää, miksi kuume ei laske. Ei ollut influenssa, ei denguekuume, ei malaria. No, näin saatiin edes poissuljettua jotain.
Noin neljännen lääkärin kohdalla osui sitten sellainen, joka oli sitä mieltä, että nyt pitää ottaa selville, mitä tämä oikein on (no älä....?). "Hieman voipuneen oloinen, mutta aulasta omin voimin vastaanottohuoneeseen kävelee" oli lääkärin kuvaus minusta tuolloin. Kun veriviljelystä sitten löytyi kuin löytyikin salmonella (Gram-negatiivinen sauva), vaihdoin vaatteet sairaalan vaaleanpunaisiin, ja aloitettiin antibiootti- ja särkylääketiputus suoraan suoneen.
Jäin siis infektio-osastolle köllimään, sain jopa jo ruokaakin! Tunsin itseni melko vaaralliseksi, kun hoitajat joka kerta huoneeseen tullessaan sonnustautuivat kuin avaruuspukuun - kaikkiin mahdollisiin suojavarusteisiin.
Vielä lisää verikokeita, mutta kun ei seuraavaan päivään mennessä mitään ihmeempää ollut ilmennyt, ja olokin jo tokeni, sain puhuttua itseni ulos osastolta. Vaikka lääkäri ensin yritti väittää, että olisin siellä vielä toisenkin päivän...
Kotona on kuitenkin kivampi sairastaa! Kasa antibioottia mukaan ja loppuviikko sairaslomaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti