Pura Vida - Costa Rica 21.11 - 3.12.2017

Costa Rica, jonka Kuuba onnistui meiltä syrjäyttämään viime vuonna, sai nyt kuitenkin vuoronsa. Pimeästä, rännästä ja loskasta ei juurikaan harmittanut lähteä! Siirryimme jo maanantaina lähelle lentokenttää, koska lento lähti tiistaiaamuna klo 07.

Päivä 1 - ti 21.11.2017 Helsinki - Amsterdam - San Jose

Ensin Amsterdamiin, Schipholin sirkukseen, jossa saimme viettää iloiset 6h odotellen KLM jatkolentoa kohti Costa Ricaa, San Joseta. Lento kesti vielä Amsterdamista melkein 12h..... Perillä 22.05, ja lisäksi yhden puuttuvan matkalaukun selvittely vei vielä aikansa, joten lähellä puoltayötä oltiin vihdoin hotellilla, Wyndham Garden. Melko tyypertyneenä.

Päivä 2 - ke 22.11.2017 - San José -> Tortuguero

Hotellille ei isommin jääty lepäileen: aamupalalle klo 06, lähtö 6:30. Bussilla kohti koillista, Karibianmeren rannikkoa. Läpi Braulio Carillon kansallispuiston (nimetty Costa Rican kolmannen presidentin mukaan), joka on sekoitus tulivuoren rinteillä kasvavaa pilvisademetsää ja vuoren juurella olevia tasankoalueita. Bussista ei ehkä ehtinyt nähdä kaikkia n. 6000 kasvilajia, mutta pieni aavistus luonnon monimuotoisuudesta, palmuineen, bromelioineen, saniaisineen, helikonioineen.... Puisto on myös valtava pohjavesien suojelualue, koska siellä on suurin osa keskuslaakson juomavesilähteistä.

Sataa, sataa - niin kai sademetsässä pitääkin...

 
Guápilesin kautta La Pavonan satamaan, josta matka jatkui veneellä läpi viidakon: majapaikkamme Tortugueron kansallispuiston alueella oli Evergreen Lodge, johon ei tietä pitkin pääse, vaan parin tunnin venekyydillä. 

 
Talot oli rakennettu tolppien päälle, ja terassilla keikkui keinutuolit. Huoneessa ikkunoiden tilalla oli verkot, jotta pääsisimme paremmin sademetsätunnelmaan, kuulemalla kaikki lintujen ja muiden eläinten äänet. Sademetsän kosteus ja nihkeys seurasi mukana: kaikki vaatteet olivat heti auttamattoman kosteita.

Saman tien lähdimme käymään Tortugueron kylässä tutustumassa liemikilpikonnien suojelukeskukseen. Museo, myymälä, ja olisi saanut vaikka adoptoida ikioman kilpikonnan - mutta ei yhtään elävää konnaa missään!

Vielä oppaan muistutus yöksi: aamulla ennen kuin astutte sängystä alas, tarkistakaa ettei kenkiin ole yön aikana muuttanut kukaan asumaan... Ja jo vain yhdellä seurueestamme oli huoneessaan skorpioni! 

Päivä 3 - to 23.11.2017 Tortuguero

8h aikaeron vaikutuksesta heräilimme vähän millon sattui, klo 02, 04, 06... Lisäksi sadetta tuli koko yön reippaasti, ja sehän siis kuului sisälle huoneeseen ihan kuin olisi ollut itse siellä sateessa... Aamutuimaan myös mölyapinat alkoivat huudella toisilleen. Aamupalalla papaijaa, ananasta, keittobanaaneja, riisiä ja papuja, munakas, appelsiinimehua, cafe con leche. Perinteistä hyvää.

Kapusiiniapinat oli ekat vastaantulijat aamulla

Sitten veneretkelle syvemmälle Tortugueron jokiverkostoon, 51870 hehtaarin suuruiseen kansallispuistoon, joka muodostaa Keski-Amerikan suurimman yhtenäisen sademetsäalueen. Vettä tuli edelleen taivaalta välillä enemmän, välillä vähemmän - näkeminen ja varsinkin valokuvaaminen oli melko haastavaa sadeponchojen alta. 

Mutta paikallisoppaan johdolla näimme kuitenkin kaimaanin, ibis-linnun, iguaaneja, mölyapinoita, kapusiiniapinoita, punapäisen "tikan" (minähän muistan kaikki linnut nimeltä..). Ja basiliskin, joka on iguaaneihin kuuluva sademetsän lisko, jonka toinen nimi on kuulemma Jeesus Kristus, koska basiliski pystyy juoksemaan lyhyitä matkoja veden päällä käyttämällä suurta nopeuttaan ja pitkävarpaisia jalkojaan, jotka hyödyntävät veden pintajännitystä. Hirveesti oli kaikkia isoja lintuja ja pieniä lintuja, joille ryhmässämme olleet oikeet lintubongarit tietenkin salamannopeasti kaivoivat opaskirjoistaan jopa latinankieliset nimet... Yks joku keltasiipinen oli joku jassana? Ketsaaleja, tukaaneja, kolibreja, arapapukaijoja....

Parin tunnin kostean veneretken jälkeen köllöteltiin pieni luku-/unituokio ennen lounasta. Ja koska vettä tuli taivaalta NIIN paljon, iltapäiväksi sademetsään suunniteltu patikointiretki peruuntui, ja päiväuniköllöttely jatkui illalliseen asti. Tuntuu ihan lomalta!

Illallisen jälkeen sade vaimeni hetkeksi sen verran, että otsalamppujen kanssa tehtiin oma pieni kävelytuokio - sammakoiden kurnutusta kuului, mölyapinat oli jo menneet nukkuun? Kotiterassin alla vipelsi opossumi, sama iguaani köllötteli samassa puussa kuin aamulla. Krokotiilivaroituskyltit pitivät huolen siitä, ettei jokeen tehnyt mieli mennä uimaan.

Koko ajan semmonen tunne, että joku tuijottaa...

Päivä 4 - pe 24.11.2017 - Tortuguero -> La Fortuna

Ja koska aina vaan sataa ja lujaa, ei menty aamullakaan kävelyretkelle, vaan aamiaisen jälkeen pakattiin kimpsut ja kampsut veneeseen, 8:30 lähtö takaisin kohti La Pavonaa, Guápilesia ja lounasta. Bussissa istuskelua, melko kuoppaisia ja mutkaisia teitä pari tuntia. Shoppailutauko Megasuper-kaupassa: vettä, olutta, rommia, viiniä, sipsejä. 

Välillä pysähdyimme tutkailemaan tien vieressä olevia valtavia Chiquita-viljelmiä, ajatella, että ne banaanit kasvaa valmiiks tollasiin sinisiin pusseihin!

Päivän varsinainen retki: suklaa/kaakaokierros Tirimbinan sademetsäkeskuksessa. Riippusiltoja pitkin kävelimme puolisen tuntia keskelle sademetsää, ja kuulimme esittelyn kaakaon viljelystä, miten kaakaon hedelmästä tulee kaakaota ja suklaata - haistelua ja maistelua. Kierros kesti melkein 2h - juuri ennen pimeän tuloa pääsimme riippusiltoja pitkin myös takaisin. Toisaalta, jännempää olis voinu olla pimeellä...

Vielä 45min ajelu Tilajarin hotelliin, n. 28km ennen La Fortunan kaupunkia. Pimeällä siis saavuttiin, yhtään ei tiedä missä ollaan. Huoneessa oli oikein teevee ja jääkaappi ja hiustenkuivaaja, ja jopa hiukan kuivemman oloista, jospa vaikka vaatteet kuivuis kun ne ripustelee henkareihin ympäri huonetta roikkumaan? Edelleen vaan sataa...

Hotellin ravintolassa piipahdettiin iltapalalla, hampurilaisella ja timbaalilla, ja paikallisella oluella, Imperial. Kaskaat sirittää täälläkin - ravintolan seinät on auki ulos.

Päivä 5 - la 25.11.2017 - La Fortuna

Aamu alkaa jälleen gallo pintolla eli papuriisimausteseoksella, ja ananaksella, papaijalla, vesimelonilla, munakkaalla ja keittobanaaneilla. Aamupalalla ulkona oli myös paljon pieniä värikkäitä lintuja, joille oli katettu omat banaanit ja papaijat läheisiin pensaisiin. 

Aamun retkelle lähtö klo 8:30: La Fortunan vesiputouksille, Catarata La Fortuna. Noin 500 rappusen kävely alas, Chato-tulivuoren juurelle. Vesi putoukseen tulee Arenal-joesta, putoaa 75m korkeudesta alas. Virtaus oli aika kova, mutta minä ja pari muuta urheaa kävimme kuitenkin pulahtamassa vähän viileässä vedessä. Virkisti kivasti, vaan tosin sen jälkeen piti kävellä ne n. 500 rappusta ylös, niin että se siitä virkistyksestä. 

Putous oli hieno, mutta taas enemmän olis ehkä nähnyt sateettomalla kelillä, ilman sadeponchoa. Toisaalta yritän koko ajan muistaa ymmärtää, että sademetsään kuuluu sade...

Lounaskierros tehtiin Aguinaldon ja Felicidadin maatilalle, jossa viljellään mm. keittobanaaneja ja papaijoita. Kierreltiin tilukset ympäriinsä: myös kukkia, yrttejä, limettiä, pikkujamssia, maissia, sokeriruokoa. Maistettiin aperitiiviksi sokeriruokomehua, ja lounas oli tilan omista aineksista: riisiä ja papuja ja jamssia ja salaatteja ja kaikesta en tiedä mitä ne oli... Tyypillinen maalaislounas, kuulemma. 

Iltapäivällä kierreltiin hotellin aluetta: perhoshalli ja hevostalli, heiteltiin kookoshedelmää amerikkalaisena jalkapallona, käytiin tsekkaamassa kuntosali, jossa ruosteiset spinningpyörät ja läjä käsipainoja. No tulipa jotain tehtyä.

Salilla ollessamme melkein vilahti hetken aurinko! Salin jälkeen hotellin baariin olusille, silloinkin vielä hetki sateetonta. Tutustuimme paikalliseen drinkkiin Guaro sour - vähän kuin perulainen pisco sour, hapanta ja makeaa yhdistellen.

Jostain syystä edelleen sisäinen kello ei tiedä missä ajassa se olisi - aina väsyttää! Otettiin "pienet iltapäiväunoset", jotka jatkui ja jatkui... Siihen päälle olikin sitten hyvä vedellä myös yöunet =)

Päivä 6 - su 26.11.2017 - La Fortuna

Aamuyön tunteina olikin sitten kiva lueskella, kun enää ei jaksanu nukuttaa... Aamuhämärissä lähdettiin taskulampun kanssa kävelylle, ja vyötiäinenhän se siellä meitä tervehti aamutuimaan! Ja kaikki pienet siniset ja vihreät linnut oli meidän kanssa aamupalalla taas.

Aamupalan jälkeen lähdettiin patikkaretkelle riippusilloille, yksityiselle suojelualueelle Arenal-tulivuoren juurelle: Mistico - Arenal Hanging Bridges Park. Suojelualue kattaa 250 hehtaaria trooppista sademetsää, johon sillat on rakennettu niin, että ne häiritsevät luontoa mahdollisimman vähän. Näimme sademetsää siis ylhäältä riippusilloilta, polkuja ja siltoja ristiin rastiin, 3,2km patikointi välillä ihan kohtuujyrkkääkin maastoa, ja välillä riippusillat melko korkeallakin, hui... 

Oli vehreän vihreää, tiheää, kosteaa. Vaikka tänään siis EI SATANUT. Pura Vida! (Costaricalaisten yleisin tervehdys, joka tarkoittaa tilantee mukaan melkein mitä vaan: "moi", "kiitos", "kaikki ookoo", mutta oikeasti siis puhdasta elämää.)Mutta edelleen kosteusprosentti tuntuu olevan lähellä sataa, nihkeät vaatteet liimautuvat kivasti ihoon.

Välillä taustalla kohisee vesiputous, ja putouksen kohinaan sekottuu sirkkojen sirinää, mölyapinoiden karjahtelua, sammakoiden kurnuttelua. Sademetsän vihreässä seinässä roikkuu liaaneja, sammaloituneita puunrunkoja - luulen ehkä koko ajan näkeväni jossain myös käärmeen. Valtavankokoisilta lehdiltä vierii alas pyöreitä kastehelmiä, lehdenleikkaajamuurahaiset kulkevat polun yli kuljettaen kolmionmuotoisia lehtiä kohti pesäänsä, linnut pitävät mikä minkäkinlaista omaa ääntänsä. Olo on kaikenkaikkiaan melko nautinnollinen - en tiennyt että vihreän sävyjä on niin paljon!

Iltapäivän suurin osa porukasta lillui kuumissa lähteissä, kun taas me lähdimme kohti Sky Adventuresin Canopy Touria, vaijeriliukua 750m korkeudessa. 8 eri mittaista liukua, "Speedy Gonzales", Big Mama", "Big Daddy" ...  Hissillä ensin noustiin tuonne 750m korkeuteen, ja sieltä lähdettiin pienen briiffauksen jälkeen liukumaan alaspäin! Ensimmäinen liuku oli pahin, koska ei ollut aavistustakaan miltä se tuntuu: yhtäkkiä alla oli vain rotko, jossa häämötti puiden latvoja. Näkymät oli kyllä upeat, mutta 80km tuntivauhdissa niitä oli aika kiire ihailla! Ja toinen liuku olikin sitten jo taas pahin, koska tiesi mitä oli odotettavissa... Melko holja tunne oli roikkua kädet suorana, sääret ristissä ja polvet koukussa, vauhtia tuo 80km/h, kesto n. 40 sekuntia per liuku.

Adrenaliinia erittyi, polvet vähän tutisi ja syke nousi, mutta kaiken kaikkiaan ehdottomasti kannatti mennä, huikaiseva kokemus!! Ja mikä parasta, koko tuon liukusession ajan paistoi jopa aurinko, ja kun olimme päässeet alas, taivas repesi jälleen!

Tiet Sky Adventuresille oli todella huonossa kunnossa, siksi sinne meno ja paluu kesti kohtuuttoman kauan. Toisaalta, eihän meillä ollu minnekään kiirekään! Paitsi iltapalalle, Pertti otti pienen 260g pihvin, ja kyllä se mun alkupalasalaatti oli kans ihan reilu!


Päivä 7 - ma 27.11.2017 - La Fortuna -> Manuel Antonio
Jälleen aikainen lintu madon nappaa: 6.30 matkalaukut pakattuina ja aamupalalla, 7.30 menoksi. Kohti keskimaata: vuoristoa. Välissä kahvitauko, matkamuistomyymälä ja lounas, jonka jälkeen päivän pääkohde: krokotiilisafari Tárcolesin jokisuistossa. Vajaa 2 h ajeltiin veneellä mangrovemetsien ympäröimässä suistossa, ja kyllä niitä n. 4-metrisiä ja lähes 400-kiloisia krokotiileja siellä oli. Suurin osa niistä poseerasi suu auki täysin liikkumatta hiljaa paikallaan, mutta jo vain yksi sai aikaan melkoisen härdellin veneessämme, kun se hämmästyttävällä nopeudella suikahti veteen aivan veneen vierestä!

  

Toki jälleen bongailimme myös lintuja: kolibreja, haikaroita, arapapukaijoja. 

Aurinko paistaa ja lämpötila n. +30 - no nyt alkaa olla kohdallaan! Bussissa istuen meni kuitenkin vielä hetki, ja pimeällä jälleen saavuimme seuraavaan kohteeseemme, Tyynenmeren puolelle, lähelle Manuel Antonion kansallispuistoa, Shana hotelliin. Hotellinjohtaja ystävällisesti toivotti meidät tervetulleeksi tervetuliaismehuilla, ja laukutkin kannettiin huoneisiin.

Istuttiin pimeässä illassa parvekkeella kuunnellen meren kohinaa, kaskaiden siritystä. Lämmintä, kosteaa.

Päivä 8 - ti 28.11.2017 - Manuel Antonio

Aamupalalla jälleen jo 6.30 (!), ja 7.15 lähtö vaellusretkelle Manuel Antonion kansallispuistoon, yksi Costa Rican kauneimmista? Rehevää metsää parin kilometrin kävely, saavuimme valkohiekkaiselle rannalle Playa Manuel Antonio, johon suurin osa porukasta jäikin uiskentelemaan ja löhöilemään. No me tietenkin kävelimme ensin niemen ympäri Punta Catedralin kierroksen, 45min. Hiki valui kuin saunassa: ylös - alas - ylös - alas, välissä muutama näköalapaikka, joissa pysähdyttiin pyyhkiin hikeä. Eläimet onnistuivat pysymään melko piilossa, rannalla pesukarhut ja pussikarhut ja apinat rosvosivat ihmisten eväitä.

Piti sitten kuitenkin vielä lähtee kiertään toisen puolen reittikin, kohti Playa Las Gemelasia. Osa reitistä oli kuitenkin varmaan puunkaatojen takia suljettu, ei päästy ihan niin pitkälle kuin oli ajatus. Gemelaksen ranta oli kuitenkin äärettömän hieno: ei juurikaan ihmisiä, sen sijaan iguaaneja, kallioisia kivirantoja, idyllistä merimaisemaa. Laiskiaisen liikkumista piti oikein hetkeksi jäädä seuraamaan. Ei ollut kovin ripeää. =) Mutta kyllä se ainakin puoli metriä siirtyi, hitaasti raaja kerrallaan. Hassu.

Ja vielä 2 km kävely takaisin, terassille, jääkylmästä kaupasta ostetulle jääkylmälle Imperialille - lämpötila +32 ja aurinkoa. EI HUONO aamupäivä.

Lounas nautittiin mereneläväravintolassa, jossa 2 kokkia loihti koko 24 hlön seurueelle herkulliset ruuat, kuitenkin ihan kohtuullisessa ajassa. Ajanvietteestä ruokaa odotellessa huolehtivat pihassa banaaneja syövät kellertävän oranssit saimirit (orava-apinat), pöytien välissä tepasteleva kukko, lattian reunoja pitkin kiertävä iguaani...

Ensimmäinen cevicheni - NAM!

Välillä käväisy Shana hotellin ihan kivassa huoneessa (ja suihkussa), vielä pakko kuitenkin lähteä tsekkaamaan hotellin kohdalla oleva beach, Playa Biesanz, jonne tosin joutui laskeutumaan mutavellistä jyrkkää polkua muutaman sata metriä - ei liikuntarajoitteisille... Rauhallinen ranta, ja vesi lämmintä kuin mikä, oikein uitiin!

Illalliselle lähdettiin taksilla läheiseen Queposin kylään, Restaurant Barba Roja. Viihtyisä ulkoilmaravintola, kauniit maisemat - vaikkei nyt pimeellä kovin nähnytkään, mutta pystyi kuvitteleen =). Olis tilattu susheja, mutta kas, sushintekijä oli juuri sairastunut vatsatautiin. Heh. No, vaihdettiin tonnikalaan, mutta ne oli paneroidut, ja aivan liikaa kypsennetyt; maku kuitenkin ihan ok. Raikkaat mojitot alkupalaksi pelasti tilanteen.

Päivä 9 - ke 29.11.2017 - Manuel Antonio
Matkaohjelman mukaan "rentouttava päivä Tyynenmeren rannalla" - JUUU! Sai ihan nukkua niin pitkään kun huvitti, ja kaikessa rauhassa aamupalalle.  Ja mikä ihaninta näissä kaikissa paikoissa: aamupala syödään puoliksi ulkona - seinät puuttuu, maisemat ja ympärillä pyörivät eläimet täydentää nautintoa omalta osaltaan.

Alas Playa Biesanzille siis, vuokrattiin oikein rantatuolit ettei oo joka paikka hiekassa. Ensimmäiseksi ruvettiin kokeileen kumpikin eka kertaa ikinä suppilautaa: sehän vasta hauskaa oli! Tultiin siihen tulokseen, että noita lautoja taitaa olla monenlaisia, ja markalla saa vuokralle markan tavaran... Olipahan meinaan kiikkerä vekotin! Puolitoista tuntia sillä räpiköitiin vuoron perään, Pertiltä katos muliessaan jo uimakengätkin, mutta minä urheana hain uimalla toisen, joka näkyi kellumassa meressä, ja toinen ajelehti hetken päästä omia aikojaan rantahietikolle. 

Suppailun jälkeen seuraavalle vuokrakojulle: otettiin puoleksitoistatunniksi tandemkajakki. Tihkusade alkoi heti kohta kun oltiin lähdetty melomaan, mutta ei se nyt isommin haitannut, paitsi valokuvausta. No, yritin tallettaa enempi omaan muistiin sen aavan meren, ne melko valtaisat mainingit, lämpimän tihkun, veteen sukeltelevat pelikaanit... Oli tosi hauskaa  päästä välillä tekeen vähän jotain aktiviteettia!

 

 

Moisen aktiviteetin jälkeen olikin ihanan lomaisaa tilata huonepalvelusta pizza huoneeseen ja lipsutella sen kanssa punaviiniä. Ja päälle Kristina Ohlssonin dekkareita. Olis ollu kiva ehkä myös istuskella lämpimällä parvekkeella kuuntelemassa luonnon ääniä, mutta: Pertti kun vilautti niille ohikulkeville apinoille vähän banaania, niin nehän kävi sitten vähän väliä tsekkaamassa tilannetta. Eikä ne ollu minusta kovin miellyttävän olosia ollenkaan. Vähän pelottavia oikeestaan.

Päivän suoritus: oppaamme lupas tarjota mulle oluen jos seison suppilaudalla päälläni - niin done, koska missään vaiheessa ei ollut puhetta, että pitääkö sen laudan olla vedessä... =)

 
Päivä 10 - to 30.11.2017 - Manuel Antonio -> San Jose
No niin, Shana hotel ja Quepos on siis nähty, ja eikun menoksi, kohti pääkaupunkia San Joseta. Päätettiin yhteistuumin lähteä jo vähän aikaisemmin kuin alunperin suunniteltu aikataulu oli, että vältyttäisiin ruuhkissa istumisilta, ja onnistuttiinkin siinä. Vaikka matkalla poikettiinkkin vielä Tarcoles-joella ihastelemassa krokotiileja vielä kerran. Aurinko paistaa siniseltä taivaalta!
Tää krokotiilipaikka oli siis suunnilleen se sama, missä menomatkalla pysähdyttiin lounaalle.

Krokotiilien jälkeen pysähdyttiin tietenkin lounaalle, koska koko ajan pitää syödä... Paikallista kaikkee mitä lie, vitriinistä osoitellen saimme annoksemme. Koitin taas vähän välillä edes keventää: salaattia, banaania, kalaa.

San Joséhen saavuttaessa n. klo 15 päätettiinkin mennä ensin kauppahalliin, edelleen ennen kuin tulee ne ruuhkat. Kävelykadulla ja kauppahallissa oli hektinen huutava meno, kaikki korianterivihtakauppiaat yrittivät saada äänensä kovemmaksi kuin toiset. Päästiin siis keskelle kaupunkivilinää monen päivän viidakkoseikkailujen jälkeen. Melkein ahdistava kokemus. Siirtomaa-aikainen arkkitehtuuri ei nyt oikein houkutellut, lähinnä rumat betonikolossit nousivat esiin. 

Kauppahallissa

Majoittuminen samaan Wyndham Garden hotelliin kuin tullessa. Nyt ensimmäiseen kerrokseen, niin ei tarvinnu näköaloista piitata, vaan vetää verhot kiinni, kun puutarhuri hiippaili ikkunan takana. Lähdettiin pienelle tutkimuskävelylle lähimaastoon: urheiluliike Uno, ja pikku tavaratalo Walmart. Pertti sai costaricalaisen romminsa, ja kahviakin ostettiin, sitä parhaaksi suositeltua Tarrazua.

Illalliselle hotellin shuttlebussilla, n. 15min päähän ostarille, siellä australialaiseen Outback Steakhouseen. Tyydyin kuitenkin vaan chicken-mango-salaattiin bluecheese dressingillä, vaikka pihvipaikassa oltiinkin. Ja samalla shuttlella takaisin, kätevää.


Päivä 11 - pe 1.12.2017 - San Jose
Päivän aloitus kuntosalilla: pyöräilyä, juoksumatolla juoksua, vähän lankkuja, hartioita, ojentajia, vatsoja, jopa muutama jooga-asana. Uima-allas ja jacuzzi aukes vasta 9ltä, pahus, sillon me oltiinkin jo aamupalalla.

Koska piti ehtiä vielä myös pakkaamaan tavarat kasaan: mitä päälle, mitä käsimatkatavaroihin, koska ohjelmassa ensin kaupunkikierros ja museo ja sieltä suoraan kentälle ja kotimatkalle. Oletettavasti Helsingissä on vähän viileämpi ilmanala kuin täällä, ehkä jopa jo Amsterdamissa... 

Kaupunkikierros tehtiin osin bussilla, osin kävellen: Plaza de la Libertad, Kansallispuisto ja William Walker -patsas, siinäpä ne tärkeimmät. Kaunis oli Plaza de la Culturan reunalla oleva Teatro Nacional de Costa Rica, jossa oli juuri päättynyt Liisa Ihmemaassa baletin koululaisnäytös, Ballet Contemporáneo "Alicia en el país de las maravillas" - olispas ollut hieno nähdä se!! Nyt näimme esiintyjät aulassa kunniakujassa kun koululaiset poistuivat näytöksestä. Myös teatterin kahvio olisi ollut kahvikupposen istumisen arvoinen. Mutta joidenkin mielestä Museo Oro Precolombino, eli kultamuseo, oli mielenkiintoinen, ja siellä oli sitten aikaa kierrellä kokonainen tunti. Itsehän olin aika pian kiertäny ne pienet kultaisia hippiäisiä sisältäneet vitriinit, ja ehdin sen tunnin aikana jo katselemaan lähikatujen ihmisiäkin, joka oli paljon mielenkiintoisempaa.

 

Plaza de la Libertad

Liisa Ihmemaassa

Lounas kivassa ravintolassa El Bar del Patio, tosin ei taaskaan nälkä ollut vielä ehtinyt tulla. Ja valitsemani kana oli sitä paitsi kuivakkaa. Mutta ympäristö ja tunnelma viihtyisä.

Vielä ennen kotimatkaa ehdimme käväistä puukäsityöverstaalla tutustumassa korujen, matkamuistojen ym. puujuttujen tekoon. Riikinkukkojakin nähtiin, ja taas jotain lintuja, mutta ne matkamuistot jäi ostamatta, taas. 
Ja vielä viimeset shoppailumahdollisuudet City Mallissa, olipahan melkonen ostoshelvetti - meille riitti kun kurkistettiin ovelta sisään siihen kimaltelevaan blingblinghösöön, ja äkkiä ulos!

Ja kotiinlähtö: lento lähti suunnilleen ajoissa klo 22, perillä Amsterdamissa n. 10h myöhemmin, ja yhtäkkiä olikin jo iltapäivä... Ja taas Schipholin sirkuksessa 6h odotus, joka vielä venyi ylimääräisellä tunnilla, jihuu. Jolloinka olimme tietenkin myös Helsingissä tunnin myöhässä, mutta koska matkalaukut tuli sujuvasti, ehdittiin 01.30 paunulaiseen. Mikä oli ihan kiva, koska seuraava olis lähteny 03.45... Kotona omassa sängyssä n. klo 05.30. 
Pura vida!!

Hieno reissu, vaikka aurinkoa olisikin saanut olla enemmän! Eksoottista erilaista luontoa, hassuja eläimiä, lämpöä - LOMAA!

***************

Costa Rica, sijaitsee Väli-Amerikassa, Tyynenmeren ja Karibianmeren välissä, Nicaraguan ja Panaman välissä. Pinta-ala n. 51000m2, asukkaita n. 5 miljoonaa, pääkaupunki San Jose, jossa asukkaita n. 300 000. Kieli: espanja ja,  intiaanikieliä. Uskonto: roomalaiskatolisia 76%, evankelisluterialisia 14%. Raha Colon, CRC. Ainoa Väli-Amerikan maa, jossa on aina vallinnut demokratia. Costa Ricassa on Väli-Amerikan korkein elintaso, ja se on alueen turvallisin maa: siellä törmää todennäköisemmin laiskiaiseen kuin rosvoon.. =)

Costa Ricassa ei ole ollut armeijaa 65 vuoteen!

Costa Rica ei ole malaria-aluetta, mutta denduekuumetta esiintyy. Ilmasto on trooppinen, n. 30 läpi vuoden. Tyynenmeren rannikolla sataa vähemmän kuin Karibianmeren puolella, sadekausi toukokuusta marraskuuhun. Note to self: sadekausi voi jatkua vielä joulukuullekin...

Ja kyllä, Costa Ricaan matkustetaan varmasti vain ja ainoastaan sen luonnon ja eläinten takia. Ja matkailu tuottaakin nykyään Costa Ricalle tuloja enemmän kuin kahvi ja banaanit yhteensä. Suurin osa rahoista jää paikallisille ja ohjataan ympäristönsuojeluun.