Kuolemantanssi

TTT pisti nyt kyllä parastaan! Tai siis Jorma Uotinen, Jukka Haapalainen ja Sirpa Suutari-Jääskö. Olipahan sellainen visuaalinen elämys, että eipä usein tuu vastaan!! Niin intensiivinen, otteeseensa tempaava, että tunsin jännittäväni koko kehoani - muistinkohan hengittääkään...? Aivan loistavat tanssijat - karismaa, taitoa ja tunnetta lava täynnä. Huh.

Tampereen Työväen Teatterin Kuolemantanssi menee suoraan katsojan sieluun – lue esityksen arvio tästä

Teatteriarvio: Tiina Puumalaisen sovitus nostaa August Strindbergin klassikon täysin uudelle tasolle. Yhdessä Teppo Järvisen ja huikean tanssijatrion kanssa Puumalainen on loihtinut teoksesta visuaalisen elämyksen, joka puhuttelee katsojan kaikkia aisteja.

Lavastuksen näyttävin elementti on valtava kivisydän, joka välillä valtaa lähes koko näyttämön. Jukka Haapalaisen ja Sirpa Suutari-Jääskön pitkä yhteistyö näkyy näyttämöllä täydellisenä yhteispelinä. 

Kylmät väreet nousevat iholle heti ensimmäisen näyttämökuvan aikana. Tampereen Työväen Teatterin Suuren näyttämön yllä leijuva karu saari kohoaa kohti kattoa, ja jää roikkumaan kaiken ylle musertavaksi järkäleeksi.

Taustalla kaikuvat avioliittonsa vankina viruvan Alicen (Sirpa Suutari-Jääskö) ajatukset: Onnettomaksi vaimoksi päätynyt entinen näyttelijätär kaipaa epätoivoisesti pois saarelta. Ahdistus valuu suoraan katsojan ihon alle.

Tiina Puumalaisen Strindberg-tulkinnan suurin vahvuus on huikea intensiteetti, joka pitää katsojan otteessaan esityksen ensimmäisistä hetkistä loppuun asti.

Linnoitussaaren oikukkaan kapteenin Edgarin (Jorma Uotinen) ja näyttelijänuransa hylänneen katkeran Alicen avioliittohelvetti tykitetään näyttämöltä suoraan katsojan aisteihin ja tunteisiin.

Toisiaan 25 vuotta vihannut ja rakastanut aviopari joutuu koettelemaan valintansa uudelleen, kun arkea tulevat ravistelemaan Alicen serkku Kurt (Jukka Haapalainen) ja iäkkään Edgarin henkeä uhkaava sydänsairaus.

Pariskunnan asemasodaksi jämähtänyt avioliitto räjähtää tunteiden aallokoksi, jossa vuorottelevat viha, rakkaus, intohimo, pelko ja kostonhimo.

Pelkkiä tähtiä

On mahdotonta sanoa, kuka on läpeensä taidokkaan esityksen kirkkain tähti. Omien taiteenalojensa huiput pelaavat näyttämöllä ja sen kulisseissa yhteen niin saumattomasti, että jokainen osa-alue on silkkaa nautintoa.

Ohjaaja Tiina Puumalaisella ja lavastaja Teppo Järvisellä on taustallaan niin pitkä yhteistyö, että kaksikko puhuu kuin luonnostaan samaa kieltä. Lavastus ja vaikuttavat videoelementit luovat näyttämölle yhtä aikaa upean ja karmean, painajaismaisen maailman, joka vangitsee katsojan täysin.

Visuaalisen maailman keskiössä on saaresta raskaaksi kivisydämeksi muuntuva järkäle, joka leijuu vuoroin hiljaisena painona kaiken yllä, vuoroin koko näyttämön valtaavana ahdistavana möykkynä. Yksinkertaista elementtiä hyödynnetään läpi esityksen äärimmäisen tehokkaasti ja vaikuttavasti.

Elämän näyttämölle puhaltavat Suomen kaikkien aikojen menestynein kilpatanssipari Sirpa Suutari-Jääskö ja Jukka Haapalainen sekä karismallaan mykistävä Jorma Uotinen.

Tanssijoiden kehot välittävät katsojalle kaikki ne tunteet ja vivahteet, joita sanat eivät riitä kertomaan. Vaikka Strindbergin näytelmätekstiä on karsittu, tanssin kieli saa esityksen puhumaan paljon sellaista, mistä pelkkä puhenäytelmä vaikenisi. Tanssijoiden kehoista ja liikkeestä välittyvä tunne on juuri se osa-alue, joka esityksestä uppoaa syvimmin katsojan sieluun.

Jorma Uotinen on täydellinen valinta yhtä aikaa hauraan ja julman Edgarin rooliin. Konkari rakentaa moniulotteisen hahmon näyttämölle tyylikkään hienotunteisesti, pisaraakaan liikaa osoittelematta.

Hypnoottinen äänimaailma

Mykistävän kokemuksen kruunaa esityksen upeasti rakennettu äänimaailma. Alicen ja Edgarin avioliitto on niin tukahtunut, että heidän keskinäisissä kohtauksissaan musiikille ei ole lainkaan sijaa.

Saaren ahdistusta kaikuva äänimaisema ja sen kanssa vuorotteleva musiikki viimeistelevät esityksen rytmin.

Hetkittäin vapaus vilahtaa näyttämöllä, mutta Edgar ja Alice valuvat väistämättä takaisin piinaavaan kuplaansa. Katsojakin saa happea kunnolla vasta, kun astuu teatterista ulos pakkaseen. Kokonaan esitys ei irtoa kehosta ja mielestä koko iltana.