Syyskuu

Oli siis ihanan ihmeellinen, aurinkoinen ja lämmin vielä syyskuukin, Ei haittaa!

Aloitin sitten tähän syksyyn valmistautumisen perusteellisella terveystarkastuksella: vatsaultra, verikokeet, keuhkoröntgen, mammografia, rintaultra, työpsykologi... Liittyen siis tuohon elokuiseen soleuslaskimolihaksen tukokseen. (Paitsi työpsykologi liittyen yleiseen vitutukseen...) Mistään ei kuitenkaan löytynyt mitään tukoksille altistavaa tekijää, eli ehkä ei vaan pidä istua paikallaan 11 tuntia tauotta?

Sen kunniaksi - no ei vaan synttärin - istuttiin koko päivä veneessä, kalassa (paitsi minä kirjaa lukien) ja sen jälkeen Astorissa illallisella.

Kuntosali lähti käyntiin, oikein opastuksella ja ohjelmalla: nyt yritetään saada kesän käymättömät salikerrat takaisin. Vähän tulee muuten lihakset kipeeks, oudoksestaan!

Pe 13.9. käväisin taas Valokuvakeskus Nykyajan avajaisissa: Jyri Pitkäsen näyttely "Rakkauslaulu". Näyttely sisältää kuvia Jyrin isän viimeisistä elinvuosista, kuvamateriaalia kymmenen vuoden ajalta, kun tämä halvaantui ja menetti liikunta- ja puhekykynsä. Isä esiintyy kuvissa hyvin hauraana, hoivattavana, kannateltuna. Kysyinkin Jyriltä, ja kyllä, sen lisäksi että näyttely on hyvin henkilökohtainen, kuvien valintaprosessi oli aikaa vievä ja raskaskin prosessi.

Miltä odottaminen tuntui isäni kaltaisesta parantumattomasti sairaasta? Miltä tuntui, kun arki pyöri toisteisuuden ympärillä? Puoliso herättää, nostaa ylös, vie vessaan, pesee, pukee, laittaa ruoan, syöttää, vaihtaa vaipat, jumppaa, nostaa päiväunille ja huolehtii lääkkeet. Odottaako silloin rutiinien toistumista vai sitä, että niistä poiketaan?

 

 

Väliin pieni viikonlopun touhupläjäys: 

Hän on siis Nova, valkoinen paimenkoira

 

Näiden kanssa kun painaa menemään viikonlopun, niin onkin hyvä mennä taas töihin lepäämään!

 

Showtanssitreenit jatkuu oikein toden teolla, koska koreografia pitäisi saada haltuun, mielellään ennen keikkaa... 😂 Yksi tanssiryhmäläisistämme kun ehdottomasti haluaa meidät synttäreilleen esiintymään. Hauskaa meillä ainakin on, ja todellakin enemmän terapiatunti kun mikään psykologin kanssa keskustelu!

Glitterit valmiina, kiitos TTT puvustamo. Koreografiassa vielä vähän hiomista...

Käytiinpä piitkästä aikaa elokuvissa: pe 20.9. Plevna: Lee; elokuva valokuvaaja, sotakirjeenvaihtaja Lee Milleristä. Olipahan aika vahva elokuva vahvasta naisesta, vahvan naisen esittämänä!

 

Tähän samaan elokuvapäivään mahtui businesslounas ex-esimieheni kanssa (Polku jota kuljemme - suosittelen!), TTT pukuvuokraamossa käynti yhdessä tanssikamun kanssa, Kuuman terassilla ystävätapaaminen, elokuvan odottelua Plevnassa, ja vielä illan päätteeksi hetki jääkiekkoa ja karaokea ja olutta Jolenessa. Paljon ehtii kun menee ja tekee! Ai niin oho, työt jäi ehkä vähän vähemmälle... 😅

Käytiin Netalle muuttoapuna Kangasalla, Viljakkalassa halkomassa ulkovarastossa 2 vuotta odotelleet pöllit, siivosin samalla ulkovaraston, Pertti kävi narrailemassa kaloja (kumpi narraa kumpaa..?), kävin Sekopäiden kanssa lounaalla Bistro Viljassa (maukasta kasvisruokaa!), kävin keskenäni lounaalla kahvila Seelassa (aurinkoisen kävelymatkan päässä). 

Välillä iltaa istumassa taas näiden touhukkaiden kanssa:

Nova ei ehkä ole vielä huomannut omaa muutostaan - pieni sylikoira?

 

Syyskuun viimeisiä päiviä vietettiin meidän 30-vuotista taivalta muistellen, juhlistaen. 💕

Alkupalat ja -viinit lämpiössä, pöytä no. 30 💗

Päivänäytöksessä TTT Macbeth, Shakespearen verinen skottinäytelmä, joka yhdisteli nykytanssia, puheteatteria, sirkus- ja valotaidetta.

 

Väljästi Macbeth kuvaa todellisuudessakin 1000-luvulla Skotlantia hallinnutta kuningas Macbethiä, mutta koska tärkeintä Macbethissa ovat tunnetilat: viha, kosto ja vallanhimo, se sopiikin niin hyvin myös tähän hetkeen. Tapahtumat ja tunnetilat ilmaistiin paljolti liikekielellä, mutta yhtään ei epäselväksi jäänyt se hurja vallanhimo ja valtataistelu - johon yllättävästi on yhtymäkohtia tässä päivässä...

Tero Saarisen koreografia oli välillä jopa hypnoottinen, varsinkin vauhdikkaissa joukkokohtauksissa.

”Elämä on kuin varjo häilyväinen, vain näyttelijä rukka, joka riehuin lavalla keikkuu aikansa ja häipyy. Se kertomus on, hupsun tarinoima, täys ääntä, vimmaa, tarkoitusta vailla...”

"Jos teatterin tehtävä on saada katsoja unohtamaan aika, paikka sekä itsensä, tämä teos onnistuu siinä täydellisesti."

 

Säväytti!!

 

Ja, kun kulttuurinnälkä sammutettu hetkeksi, suuntana Ravintola Heinätori.

 

Heinätorin savustettu lohi Jaakkolan perunoilla vei sitten se ruokanälänkin, joten kaiken kaikkiaan onnistunut, ihana päivä.

Vielä ihan varsinaisena päivänä 30-v-päivänä 30.9. käytiin pyörälenkin jälkeen "perinteitä noudattaen" saunomassa ja pulahtamassa jääkylmään veteen, Pereensaaren ihanassa saunassa.

 

 

Romantillista....