Keskiviikkona 2.8. oli vuorossa "perinteinen" Pirkkalahölkkä! Itse olen siellä käynyt muutamana vuonna hölköttelemässä, mutta nyt ajattelinkin, että jospa saisin taas Iidan innostettua urheilutapahtumaan mukaan. Alkukesällä jo kokeilimme Pirkan Pyöräilyä, ja se oli kivaa - kun sai oikein mitalinkin. Ja mitalihan tästäkin oli tiedossa!
Alkulämmittely suoritettiin urheilukentän laidalla olevalla kuntopisteellä: renkaat, kiipeilytelineitä, painotankoja ym.
Klo 18:30 pamahti lähtö lasten sarjan 2,2km matkalle, ympäri Vähäjärven. Lähdin siis Iidalle "saattajaksi", ettei eksy matkalle, tai singahda välillä jonnekin muihin mielenkiintoisiin touhuihin... Matkallahan silti ehdittiin ihasteleen Vähäjärvessä uiskentelevia sorsia, ja hyvännäkösiä kiipeilypuitakin osui matkan varrelle, mutta suurin osa ajasta keskityttiin kuitenkin ihan juoksemiseen.
Ja sen verran kilpailuviettiä näytti löytyvän, että juostiinkin aika lujaa - siinä oli mummulla tekemistä pysyä kyydissä mukana!! Alkumatkasta koitin vähän toppuutella, kun en tiennyt neidin kestävyydestä, että mennään välillä vähän vaan hölkäten, ettei koko ajan ihan täysillä, että jaksetaan maaliin asti... No joo, välillä hölköteltiinkin, mutta annas olla kun joku siinä vaiheessa meni ohi - unohtu hölköttely!!
Niin että kun maaliin oli matkaa enää n. 600 metriä, eikä enää eksymismahdollisuutta, annoin luvan: "Nyt voit alottaa loppukirin, ja juosta maaliin asti niin lujaa kun pystyt!" Jonka jälkeen näinkin neidistä enää hetken iloisesti vilkkuvat tossunpohjat - minulla ei ollut tarvetta (hah, no en todellakaan jaksanut...) loppukiriin.
Ja tuloksia odotellessa ehdittiin vielä kiipeileen - aina on joka paikassa jotain mihin pystyy kiipeemään!!
Alkulämmittely suoritettiin urheilukentän laidalla olevalla kuntopisteellä: renkaat, kiipeilytelineitä, painotankoja ym.
Klo 18:30 pamahti lähtö lasten sarjan 2,2km matkalle, ympäri Vähäjärven. Lähdin siis Iidalle "saattajaksi", ettei eksy matkalle, tai singahda välillä jonnekin muihin mielenkiintoisiin touhuihin... Matkallahan silti ehdittiin ihasteleen Vähäjärvessä uiskentelevia sorsia, ja hyvännäkösiä kiipeilypuitakin osui matkan varrelle, mutta suurin osa ajasta keskityttiin kuitenkin ihan juoksemiseen.
Ja sen verran kilpailuviettiä näytti löytyvän, että juostiinkin aika lujaa - siinä oli mummulla tekemistä pysyä kyydissä mukana!! Alkumatkasta koitin vähän toppuutella, kun en tiennyt neidin kestävyydestä, että mennään välillä vähän vaan hölkäten, ettei koko ajan ihan täysillä, että jaksetaan maaliin asti... No joo, välillä hölköteltiinkin, mutta annas olla kun joku siinä vaiheessa meni ohi - unohtu hölköttely!!
Niin että kun maaliin oli matkaa enää n. 600 metriä, eikä enää eksymismahdollisuutta, annoin luvan: "Nyt voit alottaa loppukirin, ja juosta maaliin asti niin lujaa kun pystyt!" Jonka jälkeen näinkin neidistä enää hetken iloisesti vilkkuvat tossunpohjat - minulla ei ollut tarvetta (hah, no en todellakaan jaksanut...) loppukiriin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti