Tyttöjen ilta

Perjantaina meillä vietettiin oikein railakasta tyttöjen iltaa!! Aloitettiin pallottelemalla: salibandy-, tennis- ja jumppapallolla, vuorotellen ja yhtäaikaa. Mikään näistä ei kuitenkaan oikein pompannut meidän mielemme mukaan, joten siirryimme pian lukemaan italiankielistä luukkukirjaa ”Il cagnolino”, con tante finestrelle. Tarinankerrontaa helpotti se, että kumpikaan osapuoli ei juurikaan montaa sanaa osaa italiaa.

 

13 kertaa kirjan luettuamme verhojen takaa kurkkiva ”kukkuu”-leikki kruunasi illan ensimmäisen osion. Inspiraation siihen saimme kirjasta, jossa kaikki olivat jossain luukun takana piilossa.

Jatkoimme syömällä eilistä makkarasoppaa, jossa oli suolan sijaan maustamiseen panostettu chilillä. Ja liikaa, kuten niin monesti käy. Mutta se ei tahtia haitannut, NNNAMMM. Söimme molemmat isot lautaselliset. Tosin ensimmäinen vakava keskustelu käytiin siitä, syödäänkö soppaa yleisesti ottaen lusikalla vai sormin. Avoimen sormiäänestyksen jälkeen äänet olivat tasan 1-1, joten päädyimme käyttämään molempia tekniikoita sulassa sovussa. Makkarat noukittiin kuitenkin ensin, sormin. Melko pian makkarasopan jälkeen mummulle annettiin viiden pisteen vihje seuraavasta toiminnosta: ”kakka”, ”yhhyh”...

Illan varsinainen ohjelmanumero oli kuitenkin saunominen. Löylynheittoa ei mikään voita, eikä riemua vähentänyt yhtään edes se, että heitetyistä kauhallisista suurin osa ei osunut kiukaaseen päinkään. Voi olla että se oli jopa hyväksi; heittotahti oli kuitenkin ripeä. Jokseenkin monta kiulullista vettä lutattiin kuitenkin varpaille, napaan, lauteille, päähän, pefletille. Luttaamista jatkettiin pesuhuoneen puolella, toinen meistä vadissa istuen. Ryppyisin sormin viimein kietouduimme pyyhkeisiin, ja siirryimme iltapuuron syöntiin ja pyjaman vaihtoon. Pyjama onneksi vasta puuron jälkeen, koska maitomuki ikään kuin hyppäsi nurinpäin, ja maito kaatui syliin ja pöydälle ja lattialle. Tippu. Vaatteiden vaihto, vaipan vaihto (taas....). Ja sitten tutti suuhun ja hyvää yötä.

Seuraavana päivänä hölmöt äiti ja isä tulivat ja veivät pois, vaikka vastaus kysymykseen ”mennäänkö kotiin” olikin selkeä ”ei”. Meillä olis ollu kesken vielä monet pehmolelun viskomiset, mielenkiintoisten laatikoiden tutkimiset, ja niin paljon kaikkee kivaa!

Voihan SYYS!!

Ihan oikeesti! Tätä sateen ja pimeyden ja harmauden ja ankeuden määrää ei voi kukaan enää selväpäisenä kestää!! Mä NIIN muutan pois täältä! Ja sitten kuitenkin juuri nyt ehkä en... Eli pakko yrittää jotain: tässä vanhoja hyviä Kuntoplussan vinkkejä, joista ehkä suurimmasta osasta olen melkein samaa mieltä. Jossain määrin tietty saattaa tuottaa ongelmia esim tuo "oleskele auringossa"..  Lisää chiliä PRKL!! Ja jos ei sattumoisin tykkää tummasta suklaasta, niin vaaleakin käy oikein hyvin! Omasta mielestäni esim talviunille JUST NYT olis aika hyvä juttu, jos voitte herätellä siinä sitten joskus vaikka huhtikuun paikkeilla kun lumet on sulaneet ja aurinko taas (?) paistaa...

 

Enemmän iloa arkeen

12 tapaa nostaa mielialaansa.

1. Harrasta liikuntaa

Mitä rankempaa ja aerobisempaa liikuntaa harrastat, sitä enemmän se edistää endorfiinin tuotantoa. Kaikki liikunta antaa hyvää oloa.
Ulkona liikkuminen tuottaa enemmän endorfiineja kuin sisäliikunta. Juoksuhurmio eli flow lienee tunnetuin ja tutkituin liikuntaan liittyvä voimakas hyvänolontunne. 

2. Kuuntele musiikkia

Mieleisen musiikin kuunteleminen edistää endorfiinituotantoa ja auttaa rentoutumaan. Klassinen ja instrumentaalimusiikki ovat tutkimusten mukaan parhaita valintoja. Tärkeintä kuitenkin on, että kuuntelee musiikkia, josta itse pitää. Tutkijat ovat laskeneet, että puolen tunnin musiikin kuuntelu voi rauhoittaa saman verran kuin diatsepaamitabletti.

3. Syö maustettuja ruokia

Vahvat mausteet saavat endorfiinit erittymään. Aivot tulkitsevat makunystyröiden voimakkaan ärsytyksen kivuksi ja lähettävät liikkeelle runsaasti endorfiinia kipua lievittämään.
Chili on voimakkaimpia endorfiinituotannon laukaisijoita. Chilin sisältämää kapsaisiinia käytetään jopa kivun lievityksessä.

4. Oleskele auringossa

Mitä enemmän aurinkoa, sitä enemmän endorfiineja vapautuu. Auringonsäteet aiheuttavat kuitenkin myös ryppyjä ja ihosyöpää, joten kannattaa suojata itsensä aurinkovoiteella.

5. Rentoudu akupunktiolla

Kun akupunktioneula pistetään ihoon, endorfiinien määrä selkäytimessä nousee. Keskushermoston välittäjäaineiden endorfiinien vapautumista aktivoiva akupunktio toimii perifeerisenä ärsykkeenä, joka estää kipuviestin kulkemisen aivoihin (ns. porttikontrolli).

6. Naura sydämesi pohjasta

Nauru ja ilo lievittävät stressiä ja laukaisevat jännitystiloja. Usein kunnon naurun jälkeen saa lisää energiaa tai hyvän idean, jonka avulla pääsee eteenpäin jumiutuneesta tilanteesta. Naurun vaikutuksesta aivoista vapautuu endorfiinin lisäksi muitakin iloa ja hyvän olon antajia kuten serotoniinia ja dopamiinia.

7. Naura vedet silmissä

Joskus nauru ja itku ovat lähellä toisiaan. Kun itkee ilosta, endorfiinit virtaavat ja hyvä mieli lisääntyy.
Myös kivun ja kiukun kyyneleet saavat endorfiinin erittymään, mutta silloin tarkoitus on lievittää pahinta oloa.

8. Nauti seksistä

Ei liene mikään yllätys, että nautinnollinen seksi ja orgasmit saavat hyvän olon aineet, kuten endorfiinit, erittymään. Aivolisäkkeen seksin aikana erittämä oksitosiinihormoni lisää kiintymystä kumppania kohtaan.

9. Syö tummaa suklaata

Tumma suklaa saa endorfiinin erittymään ja alentaa verenpainetta.

10. Koettele rajojasi

Kun rikkoo rajansa vaikkapa laskuvarjohypyssä, vaikeassa tentissä tai maratonilla, aivot kokevat tilanteen mahdollisena uhkana, joka vaatii pikaisesti endorfiinia elimistön suojaksi. Endorfiini myös tehostaa suoritusta.
Kun elimistö tottuu uhkaan, se vaatii yhä rankempia ja uskaliaampia haasteita saavuttaakseen yhtä suuren onnen tunteen.

11. Meditoi

Meditoinnin tuottamat endorfiinit saavat stressaantuneet aivot rentoutumaan ja myönteisemmäksi. Samalla aivolisäkkeen ja lisämunuaisten erittämien stressihormonien määrä vähenee.
Mietiskellessä elimistö rentoutuu. Mietiskelyn ei tarvitse olla tietoista: sama vaikutus on sillä, että katsoo elävää tulta tai merta ja antaa mielen tyhjentyä ajatuksista, kuuntelee rauhallista musiikkia tai syventyy kirjaan.

12. Nuku hyvin

Syvä ja sopivan pituinen uni lisää hyvää mieltä. Elimistön endorfiinin ja melatoniinin tuotanto lisääntyy nukkuessa.

Julkaistu lehdessä: KUNTO PLUS nro 3/2009 • Teksti: Anna Louise Stevnhøj ja Jerk W. Langer • 

Liikuntaa...

 ... mieleistä musiikkia


... suklaata ...

Live 23 sånger

Eva Dahlgren Tampere-talossa sunnuntaina 7.10.2012

Aamulehden kulttuurikriitikko Jussi Niemi ihmettelee miksi Eva Dahlgren on niin suosittu: taas kerran Tampere-talo oli täynnä, vaikka ”suurilla tähdillä” on vaikeuksia saada talo täyteen. Ihme juttu? No, mahtaisiko johtua vaikka siitä, että Evan herkät ja hauraat, erittäin omakohtaiset ja intiimit biisit saattaisivat koskettaa ihmistä? Eva Dahlgren on tosiaankin kuulunut minunkin suosikkeihini 80-luvulta asti tähän päivään, ja tämäkin keikka vain vahvisti meidän yhteenkuuluvuuttamme. Pidin tosi paljon!

Jussi Niemen mielestä avaus oli tyylikäs: äärimmäisen pelkistetty Jag är Gud. Ja minä kun pelästyin, että voi kamala, tää menee nyt koko konsertti ihan pilalle epäonnistuneen miksauksen takia... Onneksi miksauspöydän väki heräsi, ja sai äänet toimimaan lähes moitteettomasti muutaman biisin jälkeen. Ainakin neljännen biisin aikana jo sai myös sanoista selvän. Ja hei, Evan biiseissä kun ne sanat on aika tärkeet!

Eva, vaikka on menestynyt artisti, suosittu laulaja, säveltäjä, sanoittaja, on silti pystynyt säilyttämään pienuutensa, herkkyytensä, mutta on yhtäaikaa vahva ja voimakas. Karismaattinen, luonnollinen, välillä villi ja räjähtäväkin. Kaikenkaikkiaan vangitseva esiintyjä. Nyt oli käytössä myös visuaalisia elementtejä: katunäkymä, jossa kulki väkeä ja liikennettä kaiken aikaa. Mielestäni toimi: bändi oli ihmisten keskellä.

Mukavat, melko pitkätkin rupattelut biisien välissä toivat hänet jälleen lähemmäksi yleisöä: hän kertoi lapsuudestaan, musiikkiharrastuksensa (=viulunsoiton) alusta hauskasti, huumorilla. Mutta vakavoitui myös välillä miettimään maailman raadollisuutta, viitaten mm Venäjän homo-ja lesbotilanteeseen.

Biisivalikoimassa oli paljon tavaraa uusilta, minulle vähän tuntemattomammilta levyiltä, mutta hyvin ne toimivat silti. Ja tulihan sieltä mm encorena niitä vanhoja hyviä Jag klär av mig naken, Kom och håll om mig, Ängeln i rummet. Ja suomalaisten itsetunnolle teki hyvää kuulla, että hän haluaa edelleen perinteisesti aloittaa kiertueensa Suomesta, koska Här, här vill jag va'.

Oikein kaunis ja intensiivinen parituntinen, sateista sunnuntai-iltaa parhaimmillaan.

Går på en väg där trädens grenar
Stävjar ett sköljande regn
Famlar mig fram i dikesrenen
Som aldrig leder hem
Hur hamnade jag här
Hur hamnade jag här
Står på en strand där havets vågor
Som vanligt lockar till flykt
Flyr från ett hus till ett annat
Av samma lera byggt
Hur hamnade jag här
När drömmen jag bär, är

Här, här vill jag va'
Få den känslan en dag
Att här ska jag vara
I alla mina dagar
Här vill jag va'
I blicken du gav
I orden du sa
Där stannar jag

Har alltid skyllt på nyfikenheten
Och tagit nästa tåg
Romantiserat om att resan
Är mitt egentliga mål
Men det är skillnad på att gå
Gå till och gå ifrån

Här, här vill jag va'
Få den känslan en dag
Att här ska jag vara
I alla mina dagar
Här vill jag va'
I blicken du gav
I orden du sa
Där stannar jag


Det lilla enkla är det svåra
Till att korska öknar
Behövs bara vatten
Karta och kompass

Kappelissa ja hautausmaalla

Jo toisen kerran tänä vuonna päätin viettää pienen palan viikonlopustani Vatialan Siunauskappelissa ja hautausmaalla. Toki molempiin oli ihan syykin: olin valokuvaamassa siunaustilaisuuksia. Molemmat kerrat olivat myös ihana hetki hiljaisuutta ja rauhaa, vaikkakin surua.

Arkkitehti Viljo Revellin suunnittelema kappeli on ... mikä olisi oikea adjektiivi .... RUMA? Ainakin askeettinen, karu, betoninen. Elämä ja kuolema ehkä käyvät vuoropuheluaan, no jaa: karun kappelin sivuseinät ovat lasia, joista näkyy sisäpihalla molemmin puolin sinivihreät vesialtaat – väriä ja elämää? Ainakin viime lauantaina myös vesialtaissa jotenkin toistui myös kuoleman sanoma: altaat olivat täynnä pudonneita keltaisia ja punaisia lehtiä. Altaiden veden väreilystä tulee kuitenkin kappelin haaleaan valoon kauniit heijastukset. Ja päinvastoin.

Siunaustilaisuuden valokuvaaminen on melko haastavaa monellakin tapaa. Kappelissa saattaa olla joko koko ajan melko hämärää, tai sitten niin kuin viime lauantaina: välillä aurinko melkein häikäisi sisälläkin, välillä taas pilvet vetivät koko kappelin ihan pimeäksi. Melkoista säätöä. Ja haasteensa aiheuttaa jo se, että yrität liikkua hienovaraisesti, näkymättömänä, kenenkään huomaamatta, tunnelmaa häiritsemättä, mutta kuitenkin saada kuvan kaikista. Mission impossible. No yritin ainakin valikoida kopisemattomat kengät, joilla pääsin hiipimään puolelta toiselle. Toivottavasti en häirinnyt surevia omaisia ja ystäviä. Itse asiassa monet lausuivat niin henkilökohtaisia ja kauniita viimeisiä toivotuksia vainajalle, että itsellekin tuli kyynel silmään, vaikka kyseessä oli minulle aivan tuntematon henkilö. 

Suru on Suomessa ja Euroopassa yleensä mustaa, Aasiassa valkoista. Arkku ja läheisten kukat ovat Suomessakin usein valkoiset.

Tässä kyseisessä siunaustilaisuudessa muistokukat laskettiinkin ensimmäisenä – onko se yleinen tapa? Edelliskerralla muistoseppeleet laskettiin viimeisenä, juuri ennen kuin arkkua lähdettin kantamaan hautapaikkaa kohti. Tapoja on siis monenlaisia? Ja tässä tapauksessa arkku jäi kappeliin, ja omaiset kävivät vain viemässä kukat hautapaikalle, ilman minkäänlaista seremoniaa siellä. Lähimmät omaiset sitten ilmeisesti myöhemmin laskevat uurnan hautaan kaikessa hiljaisuudessa.

Kuolema on jotenkin niin hauras asia. Hauras ja voimakas. Koska se on kuitenkin jotain niin lopullista. Täydellistä ja pysyvää. Sattuneesta syystä elämän ja kuoleman ajatukset ovat viime aikoina olleet omassakin mielessä useasti. Miltä itsestä oikeasti tuntuisi kuulla, että elinaikaa on jäljellä viikkoja, ehkä kuukausia? Mitä tekisin? Masentuisinko omiin oloihini, pois toisten näkyviltä, vai saisinko ihmeellisen tarmonpuuskan nähdä ja tehdä kaikkea? Vaikea hahmottaa. Ajatuksia varmaan poukkoilisi laidasta laitaan: kuinka kauan läheiset minut muistavat, millaisena he minut muistavat. Kuinka pian muistikuvat alkavat hämärtyä, kuinka kauan menee siihen, että minua ei kukaan enää muista olleenkaan?

Hautausmailla on kuitenkin jollain tapaa mukava kävellä ja katsella. Monet haudat ovat persoonallisia, nykyään jopa Suomessa, mutta enemmän vielä muilla mailla. Monissa maissa esim hautakivessä on vainajan kuva. Itse haluan kuitenkin tuhkani siroteltavan tuuleen, mereen. Esim. Kaap die Goeie Hoop käy mainiosti - toivoa valaen, rooibos-teetä nauttien.